Ajan­kohtai­sta

Aivovaltimopullistumien luokitus parantaa leikkaustuloksia

Martin Leheckan väitöstutkimuksessa kehitettiin aivovaltimopullistumien leikkaushoitoa.

LL Martin Leheckan väitöstutkimuksessa tarkasteltiin kaikkia Helsingin ja Kuopion yliopistollisten sairaaloiden neurokirurgisia potilaita, joilta oli hoidettu yksi tai useampi etummaisen aivovaltimon pullistuma. Näin saatiin kerätyksi maailman suurin potilasaineisto, joka koostuu 517 potilaasta vuosilta 1936–2007.

– Aineistosta tekee ainutlaatuisen sen laajuus, pitkä seuranta-aika, sekä erinomaiset seurantatiedot kaikista potilaista, Lehecka sanoo.

Hän perehtyi tutkimuksessaan etummaisen aivovaltimon pullistumien ominaispiirteisiin, kuvantamislöydöksiin, leikkausmenetelmiin, hoidon tuloksiin sekä potilaiden pitkäaikaisennusteeseen.

Tutkimus osoitti, että etummaisen aivovaltimon pullistumat ovat revetessään pienempiä kuin aivovaltimopullistumat yleensä, ja niihin liittyy runsaasti etummaisen aivovaltimon rakenteellisia poikkeavuuksia. Hoitotulokset olivat kuitenkin hieman paremmat ja kuolleisuus selvästi pienempi kuin muissa aivovaltimopullistumissa.

Pitkäaikaisessa seurannassa kerran hoidetun pullistuman uusintavuoto oli aivan poikkeuksellista.

– Aineistomme pohjalta loimme uuden luokittelujärjestelmän pullistumien sijainnille ja esitimme otollisimmat leikkausmenetelmät eri paikoissa sijaitseville pullistumille huomattavasti laajemmin ja yksityiskohtaisemmin kuin mitä aiemmin on tehty. Tutkimuksen tulokset ovat jo vaikuttaneet nykyisiin hoitokäytäntöihin, Lehecka kertoo.

Noin 100 000 suomalaisella eli 2–3 prosentilla väestöstä on aivovaltimopullistuma, ja vuosittain noin tuhat näistä repeää. Kaikista nykyhoidoista huolimatta noin puolet aivovaltimopullistuman repeämistä johtaa kuolemaan. Sairautta esiintyy etenkin nuorilla ja työikäisillä, minkä vuoksi menetettyjen työelinvuosien määrä on suuri, sillä vain joka viides potilas palaa takaisin työelämään.

Aivovaltimopullistuman sijainti vaikuttaa sairauden kulkuun ja ennusteeseen. Etummaisen aivovaltimon ja sen haarojen varrella sijaitsee noin kuusi prosenttia kaikista aivovaltimopullistumista. Näiden suonien aivovaltimopullistumista tiedetään varsin vähän, sillä aiemmin julkaistut aineistot ovat olleet pieniä.

Prahalaissyntyisen ja Hyksin neurokirurgian klinikassa työskentelevän Martin Leheckan väitöskirja "Distal anterior cerebral artery aneurysms" tarkastetaan Helsingin yliopistossa perjantaina 6. helmikuuta.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030