Ajan­kohtai­sta

Kuopio päätti lääkärien lomautuksista

Tavoiteltuihin säästöihin ei silti päästä.

Kuopion kaupunginhallitus hyväksyi maanantain kokouksessaan toimialojen lomautussuunnitelmat.

Kaupungin palveluksessa oleville lääkäreille päätös tarkoittaa kahden viikon lomautusta. Lomautusilmoitus pyritään antamaan maaliskuussa, jotta lomautuksiin päästään jo kevään aikana.

Lomautusjakson rajaaminen kahteen viikkoon tarkoittaa, ettei tavoiteltuihin 6,4 miljoonan euron säästöihin päästä. Todelliset säästöt jäänevät reiluun neljään miljoonaan euroon.

Luottamusmies, terveyskeskuslääkäri Pauliina Päykkönen Pyörön terveysasemalta on muiden kuopiolaislääkärien tapaan odottanut lomautuspäätöstä yli puoli vuotta.

– Varmuus on nyt saatu, ja tuntuu hirveältä. Olen pettynyt, pahoillani ja vihainen. Uskaltaako tässä tehdä edes listoja eteenpäin? Kun lomautukset painavat päälle, aletaanko aikoja kylmästi perua?

Vaikutus tuntuu pitkään

Savon Sanomat kertoi maanantaina, että lomautukset aiheuttavat kaupungin toiminnoissa vain parin viikon notkahduksen. Väite saa Päykkösen älähtämään.

– Terveyskeskuksissa vaikutukset tulevat näkymään vielä kuukausienkin päästä! Painetta kertyy, kun puolet lääkäreistä on lomautettuna keväällä ja puolet syksyllä. Väliin jää vielä kesäkausi, jolloin Kuopiosta löytyy kokonaan sijaistamattomia alueita.

Lomautusten piirissä on Kuopiossa noin 70 lääkäriä.

Lomautusten ulkopuolelle jäävät henkilöstöstä ne, jotka työskentelevät ympärivuorokautisessa asiakastyössä. Heitä on kaupungin 6 000 työntekijästä noin 1 500.

Kuopiossa kerättiin alkuvuodesta myös kansalaisadressia, jolla vaadittiin lomautuksista kansanäänestystä. Adressiin kertyi viitisen tuhatta nimeä.

Mia Flygar

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030