Ajan­kohtai­sta

Kohonnut verensokeri altistaa infektiolle polven tekonivelleikkauksissa

Väitöskirjatutkimuksen mukaan osa infektioista voi olla vältettävissä kohdistamalla huomio potilaaseen liittyviin riskitekijöihin, kuten ylipainoon ja sokeriaineenvaihdunnan häiriöihin.

Vuonna 2006 Suomessa tehtiin 10 411 polven ensitekonivelleikkausta.

Aiempien tutkimusten perusteella polven tekonivelinfektioiden esiintyvyys on noin yksi prosentti. Tekonivelinfektio on vakava ja vaikeahoitoinen komplikaatio, sillä infektoitunut tekonivel joudutaan useimmiten poistamaan.

LK Esa Jämsenin Tampereen yliopistossa 14. maaliskuuta tarkistettavassa väitöskirjatutkimuksessa selvitettiin polven tekonivelinfektioiden esiintyvyyttä ja riskitekijöitä kahdessa laajassa suomalaisessa aineistossa.

Leikkaustekniikoiden ja -ympäristön kehittymisen myötä tekonivelinfektioiden esiintyvyys on vähentynyt selvästi 1980-luvun tasosta. Kun itse toimenpiteeseen liittyvä infektioriski on vähentynyt, potilaan ominaisuuksien merkitys infektioiden taustalla korostuu.

Jämsenin tutkimuksessa muun muassa lihavuus, vaikea kliininen lähtötilanne ja tietyt nivelvaurion syyt, kuten nivelreuma ja aiempi murtuma, lisäsivät merkittävästi tekonivelinfektion riskiä. Uutena havaintona todettiin, että ennen leikkausta mitatut poikkeavan korkeat sokeriarvot olivat yhteydessä lisääntyneeseen infektioriskiin erityisesti ylipainoisilla potilailla.

Antibioottipitoisen luusementin käyttö proteesin kiinnittämiseen yhdessä suonensisäisen estolääkityksen kanssa näytti vähentävän infektioiden esiintyvyyttä. Leikkaushaavan paranemiseen liittyvät komplikaatiot puolestaan lisäsivät infektioriskiä. Sairaalan koolla tai vuosittaisilla leikkausmäärillä ei ollut yhteyttä infektiomääriin. Infektioriski uusintaleikkauksen jälkeen oli 3–5 kertaa suurempi kuin ensitekonivelleikkausten jälkeen.

Leikkausmäärien kasvun myötä infektioiden hoidon voidaan odottaa muodostuvan merkittäväksi rasitteeksi tekonivelleikkauksia tekeville yksiköille. Tämän tutkimuksen perusteella osa infektioista voi olla vältettävissä kohdistamalla huomio niihin potilaaseen liittyviin riskitekijöihin, joihin voidaan ennakolta vaikuttaa, kuten ylipainoon ja sokeriaineenvaihdunnan häiriöihin.

Jämsenin tutkimus toteutettiin tekonivelsairaala Coxassa. Jämsen valmistuu lääketieteen lisensiaatiksi maaliskuussa Tampereen yliopistosta.

Ulla Järvi

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030