Ajan­kohtai­sta

Maksusitoumus ei ole uusi keksintö terveydenhuollossa

Palvelusetelistä tulossa säädös.

Perjantaina presidentin esittelyssä ­käsiteltävä säädös palvelusetelistä sosiaali- ja terveydenhuollossa olisi uusi laki, mutta ei toisi mitään täysin uutta terveydenhuoltomarkkinoille.

Pirkkalan kunta käytti palveluseteliä vastaavaa menettelyä vuosina 1995–2002. Kaupunki antoi osalle erikoissairaanhoidon potilaista maksu­sitoumuksen yksityiseen terveydenhuoltoon. Sen arvo oli sama kuin mitä sairaanhoitopiiri olisi laskuttanut vastaavasta hoidosta tai tutkimuksesta.

– Potilaat pääsivät hoitoon nopeasti, mutta eihän siitä mihinkään pääse, ­että se asetti ihmiset eriarvoiseen asemaan. Silloin ei ollut hoitotakuuta ja lonkkaleikkaukseen saattoi olla kolmen vuoden jono, Pirkkalan terveyspalveluiden johtaja, ylilääkäri Pirkko Ranki huomauttaa.

Menettely lopetettiin lääninlääkärin linjattua sen lainvastaiseksi. Pirkkala siirtyi hankkimaan osan erikoissairaanhoidon palveluista yhdessä Tampereen ympäristökuntien kanssa. Kilpailuttamalla ne saavat Rankin mukaan palvelut Pirkanmaan sairaanhoitopiiriä joustavammin ja edullisemmin.

– En usko että palveluseteli tarjoaisi kuntalaisille toistaiseksi mitään sellaista uutta tai kilpailuttamaamme parempaa, että hänen kannattaisi valita se, Ranki sanoo.

Tampereen ympäristökunnilla on yhteensä 150 000:n asukkaan väestö, jonka palveleminen kiinnostaa suuriakin yksityisiä toimijoita. Ainakin Pirkanmaalla kilpailun lisääntyminen on kehittänyt sairaanhoitopiirin toimintaa, uskoo kehyskuntien kilpailutuksesta vastaava Ylöjärven terveyspalvelujohtaja Kari Virta.

– Pirkanmaan sairaanhoitopiirin yksiköt ovat kehittäneet toimintaansa niin, että ne ovat valmiita antamaan tarjouksensa, kun lyhytjälkihoitoisen kirurgian sopimuksemme päättyvät, Virta sanoo.

Palvelusetelin toivotaan kirittävän julkista terveydenhuoltoa. Jos kunta päättää ottaa palvelusetelin käyttöön, se laskee kynnystä yksityisen palveluntarjoajan valitsemiseen. Taloudellinen kädenojennus tasapäistää julkisen ja yksityisen sektorin kilpailua ­potilaista.

Esimerkiksi Tampereen ympäristössä yksityisellä terveydenhuollolla on vahva jalansija myös erikoissairaanhoidossa. Pienissä kaupungeissa aitoa kilpailua sairaanhoitopiirin ja yksityisten toimijoiden välillä on harvoin. Näin esimerkiksi Kotkassa, Kymen­laakson sairaanhoitopiirin keskuskaupungissa.

– Yksityissektorin resurssit eivät riitä niiden käytön merkittävään ­lisäämiseen, mutta jonojen kasvaessa ne voivat toimia täydentävänä ­palveluna ja siinä palveluseteli voi toimia. Jos julkiselle pääsee, ihmiset ­valitsevat sen, Kotkan terveysjohtaja Kari Korhonen arvioi.

Juha-Pekka Honkanen

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030