Ajan­kohtai­sta

Oulu laittoi lääkärit ja hoitajat parityöhön

Päivän työt etenevät sutjakasti ja myös potilas hyötyy, kun terveyskeskuslääkäri ja sairaanhoitaja tekevät työtä työparina ja tuntevat toistensa tavat. Näin kokevat ­ainakin eurolääkäri Kaisa-Maria Leskinen ja sairaanhoitaja Kirsi Kivelä Oulun Kaakkurin terveysasemalta.

– Parityöskentely säästää aikaa meiltä molemmilta. Meillä on tästä ­oikeastaan vain hyviä kokemuksia, ­kehuu Kaisa-Maria Leskinen.

Leskinen ja Kivelä ovat työskennelleet työparina viime elokuusta alkaen. Oulun terveysasemilla käynnistellään parhaillaan tiimityömallia, jossa lääkärit ja hoitajat työskentelevät pareittain ja parit ovat osa isompaa tiimiä. Vuosi sitten avatulla Kaakkurin terveysasemalla mallia on pilotoitu syksystä saakka, joten siellä kokemusta on jo kertynyt. Muualla kaupungissa tiimityömallia on sisäänajettu vuoden alusta ja samalla on romutettu aikansa elänyt väestövastuumalli.

Kaupunki on perustanut parisenkymmentä uutta sairaanhoitajan virkaa, jotta terveysasemille saadaan luotua 55 lääkäri-hoitaja -työparia. Tavoitteena on, että kevääseen mennessä työtä tehdään pareittain kaikilla terveysasemilla.

Kaisa-Maria Leskinen ja Kirsi Kivelä työskentelevät vierekkäisissä huoneissa, joiden välissä on ovi. Molemmat ­tekevät omaa työtään, mutta työparin läheisyys tekee yhteistyöstä sujuvaa. Päivystyspäivinä Kivelä katsoo flunssapotilaan ensin ja arvioi tarvitaanko lääkäriä. Leskinen voi muun työn ­lomassa helposti piipahtaa Kivelän huoneeseen vaikkapa vilkaisemaan korvakipuisen potilaan korvaan. Erillistä vastaanottoaikaa ei silloin tarvita ja myös potilas selviää vähemmällä odottamisella.

Kroonisten sairauksien, kuten diabeteksen tai verenpaineen, hoidossa tiivis parityöskentely vähentää potilaskäyntejä, uskovat Leskinen ja Kivelä. Jos sairaanhoitaja huomaa kontrollikäynnillä, ettei kaikki olekaan kunnossa, hänen on helppo konsultoida viereisessä huoneessa työskentelevää lääkäriä ja lääkitysmuutokset voidaan tehdä saman tien. Ennen lääkärin ­perässä saattoi joutua juoksemaan toiselle puolelle taloa ja asioiden selvittäminen viivästyi. Lääkäriä ja potilasta taas helpottaa, kun tietää aina kenen hoitajan vastuulla kontrollikäynnit ovat. Ongelmatilanteissa lääkäri ja hoitaja voivat pitää yhteisvastaanoton.

– Tässä on jatkuva konsultaation mahdollisuus, kiittelee Kirsi Kivelä.

Kirjoittaako hoitaja reseptin?

Peruspalveluministeri Paula Risikko ajaa sairaanhoitajille rajattua lääkkeenmääräämisoikeutta. Kirsi Kivelän työnkuvaan on tullut uudenlaisina vastuina esimerkiksi kroonisten sairauksien kontrollit ja flunssapotilaiden tutkimiset päivystysvastaanotolla. Haluaisiko Kivelä ottaa seuraavaksi haasteekseen lääkemääräykset?

– En ole miettinyt asiaa kovin paljon omalla kohdalla. Tarvitaan hyvää lisäkoulutusta, että hoitaja voi ottaa sellaista vastuuta. Potilailla pitää olla tarkat hoitosuunnitelmat ja hoitajan on tunnettava potilaat hyvin. Tietysti vastuun kasvattaminen pitää huomioida palkkauksessakin, pohtii Kivelä.

Anne Seppänen

Lue lisää Lääkärilehdestä 11/2009

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030