Ajan­kohtai­sta

Pekka Sauri: Työelämän kehittäminen on mielenterveyskysymys

Suomessa menetetään arviolta 26 miljoonaa henkilötyöpäivää vuodessa mielenterveysongelmien johdosta.

- Viime päivien eläkeikäkuohunnassa on työelämän kehittäminen ja työssä jaksaminen nostettu suorastaan kuninkaantekijän asemaan. Tämä on aivan oikein – mutta mitä se käytännössä tarkoittaa? kysyi sunnuntaina Kirkkonummella puhunut Mielenterveyden keskusliiton puheenjohtaja Pekka Sauri.

Saurin mielestä työelämän kehittäminen on suomalaisessa elinkeinorakenteessa olennaisilta osin mielenterveyskysymys. Suomessa menetetään arviolta 26 miljoonaa henkilötyöpäivää vuodessa mielenterveysongelmien johdosta.

Mielenterveyssyistä työkyvyttömyyseläkkeelle poistui työvoimasta vuonna 2007 yhteensä 8 528 henkilöä. Mielenterveyssyistä yleisin oli masennus, jonka osuus on muutamana viime vuonna ollut voimakkaassa nousussa.

- Keskeinen tekijä työssä jaksamisessa on työntekijän motivaatio eli työn kokeminen merkitykselliseksi. Masennuksen keskeinen oire on motivaation katoaminen. Motivaation ylläpitämisessä puolestaan keskeinen tekijä on johtaminen, jolla työntekijän jaksamista voidaan joko parantaa tai heikentää. Johtaminen on avainasemassa myös hyvän työilmapiirin ja innostavan työyhteisön rakentamisessa ja ylläpitämisessä, Sauri muistutti.

- Nousukaudella pidettiin tiheään esillä johtajien ”sitouttamista”, jolla tavattiin perustella tähtitieteellisiä palkkoja tai optioita. Nyt on aika kysyä, kuinka nämä sitoutetut johtajat ovat menestyneet työntekijöidensä – tämän paljon mainostetun ”tärkeimmän voimavaransa” motivoinnissa, Pekka Sauri totesi.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030