Ajan­kohtai­sta

Obama siirtää paperiset potilaskansiot historiaan

Sähköisen sairauskertomuksen käyttöönottoa Yhdysvalloissa aiotaan vauhdittaa lääkäreille tarjottavin kannustimin.

Presidentti Barack Obama aikoo vauhdittaa sähköisen sairauskertomusjärjestelmän käyttöönottoa Yhdysvalloissa, kerrotaan New England Journal of Medicine -lehdessä (online).

Toistaiseksi asia on edennyt varsin nihkeästi. Tuoreen tutkimuksen mukaan akuuttia hoitoa tuottavista sairaaloista vain 1,5 %:ssa oli kaikki toimialat kattava sähköinen sairauskertomusjärjestelmä. Ainakin yhdessä yksikössä toimiva järjestelmä oli 7,6 %:ssa sairaaloista. Sähköiset järjestelmät olivat yleisimpiä suurissa, kaupungeissa sijaitsevissa sairaaloissa ja opetussairaaloissa. Tärkein este järjestelmien yleistymiselle on ollut niiden kallis hankintahinta ja ylläpitokustannukset.

Obaman rahoitusohjelma kohdentaa 19 miljardia dollaria terveydenhuollon informaatioteknologian käytön edistämiseen. Suurin osa rahoituksesta käytetään sähköisen potilasterveysrekisterin toteuttamiseen. Tavoitteena on lisätä terveydenhuollon tehokkuutta, turvallisuutta ja laatua.

Sähköisen järjestelmän vastaanotollaan käyttöön ottaville lääkäreille on luvassa huomattavia kannustimia. Siihen vuonna 2011 siirtyvä lääkäri voi parhaimmillaan ansaita seuraavien 5 vuoden aikana 44 000 dollaria, ja lisäksi on luvassa rahaa laitehankintoihin ja ATK-tukeen.

Obaman talousohjelman myötä terveydenhuollon sairauskertomuksiin erikoistuneiden IT-alan ammattilaisten työpaikat on turvattu ainakin Yhdysvalloissa. Raha näyttelee merkittävää roolia tässä terveydenhuollon sairauskertomusten sähköistämistyössä. Voi vain toivoa, ettei asian ydin – potilas ja lääkärin kannalta toimivan sairauskertomusjärjestelmän kehittäminen – unohtuisi.

Jaana Suhonen

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030