Ajan­kohtai­sta

Kanitkin jyrsivät HUS:n budjettia

Villikanipopulaatiot ovat tuhonneet istutuksia Meilahdessa ja Töölössä kymmenien tuhansien eurojen arvosta.

Citykanit ovat syöneet piloille ehkä jopa kolmenkymmenen tuhannen euron arvosta puita ja istutuksia Meilahdessa sekä Töölössä. Ulkoaluetyönjohtaja Jorma Hirvonen kertoo, että kanit ovat etenkin Lastenlinnan, Biomedicumin ja Töölön sairaalan pihoilla ongelma, jonka kanssa HUS:n viherosasto alkaa olla pahasti helisemässä.

– Villikanipopulaatio on kasvanut räjähdysmäisesti. Alueiden suuret rakennushankkeet vain vauhdittavat kasvua. Kanit viihtyvät rakennustyömaiden läheisyydessä, sillä työmailla on kaneille paljon piilopaikkoja.

Tarkkaa arviota citykanien jyrsimistä tuhoista Hirvonen ei vielä anna, sillä vasta kasvukauden edetessä nähdään, mitkä istutukset toipuvat ja mitkä eivät. HUS on yrittänyt suojata istutuksia verkoin, mutta kanit ovat oppineet kiipeämään niiden yli ja kaivautumaan ali.

– Parakkien reunustat pitäisi myöskin verkottaa, jotta kanit eivät pääsisi pesimään niiden alle.

Uusia istutuksia ei toistaiseksi tehdä, sillä sellaiseen ei HUS:lla ole nyt varaa.

– Emme pysty irrottamaan budjetistamme 20 000–30 000 euroa, säästövelvoitteet estävät. Katsotaan ensi vuonna uudestaan, kiinteistöpäällikkö Karl-Johan Wennerström HUS-tilakeskuksesta sanoo.

HUS:lla on riistanhoitoyhdistyksen erikoislupa pyytää villikaneja alueeltaan loukuilla huhtikuun loppuun asti. Loukut ovat hyvin piilossa, eivätkä aiheuta ihmisille vaaraa.

– Tähän mennessä kaneja on jäänyt ansoihin vain alle 30. Saaliiksi on myös saatu jokunen rotta.

Kanien kimppuun on lisäksi päästetty koulutettu kesynäätä eli fretti, mutta useammallekin olisi Hirvosen mielestä tarvetta.

Wennerström uskoo, että ilman pyydystykseen liittyviä lakimuutoksia kanipopulaatio ja siitä johtuvat ongelmat vain kasvavat.

– Emme kuitenkaan voi jättää istutuksia täysin oman onnensa nojaan, rahaa niiden suojaamiseksi olisi ensi vuonna hyvä löytyä tiukasta taloustilanteesta huolimatta. Kyllähän istutuksilla – vähäisilläkin – on tärkeä roolinsa sairaala-alueiden viihtyvyyden parantamisessa.

Essi Kähkönen

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030