Dyslipidemioiden Käypä hoito -suositus päivittyi

Valtimotautien ehkäisyssä erityishuomio korkean riskin potilaisiin.

Ensin pyritään muuttamaan elämäntapoja: tavoitteena on ravinnon rasvojen laadun parantaminen, liikunnan lisääminen ja tupakoinnin lopettaminen. Lääkehoitoon turvaudutaan jos elämäntavoilla ei saada aikaan riittävää muutosta. Korkean riskin potilailla lääkehoito aloitetaan herkemmin kuin muilla.

Suomalaisten kolesteroliarvot ovat kehittyneet suotuisasti 1970-luvun alusta ja alueelliset erot ovat huomattavasti tasaantuneet. Kolmessa vuosikymmenessä sepelvaltimotauti on vähentynyt selvästi. Aivovaltimotautien arvioidaan sen sijaan lisääntyvän väestön ikääntyessä ellei muutoksia saada aikaan.

Kahdeksalla suomalaisella kymmenestä seerumin kokonaiskolesterolipitoisuus ylittää tavoitearvon 5,0 mmol/l tai LDL- ja HDL-kolesterolipitoisuudet poikkeavat suositusarvoista. Joka kolmannella suomalaisella suositusarvot ylittyvät huomattavasti eli kolesteroliarvoissa on vielä paljon parannettavaa.

Ensimmäinen dyslipidemioiden Käypä hoito -suositus valmistui syksyllä 2004. Nyt päivitetyssä suosituksessa korostetaan uusina asioina statiinilääkehoidon hyötyä erityisesti sepelvaltimotaudin ehkäisyssä aina 80 vuoden ikään saakka sekä statiinihoidon käyttöä suurina annoksina sepelvaltimotautikohtauksen yhteydessä. Suuren riskin henkilöiden hoidossa päätavoitteena on LDL-kolesterolitason pienentäminen alle 2,0 mmol/l, jos mahdollista.

Diagnoosi tärkeää

Dyslipidemialla eli veren poikkeavilla rasva-arvoilla tarkoitetaan tilannetta, jossa seerumin kokonaiskolesterolipitoisuus ylittää 5,0 mmol/l, LDL-kolesterolipitoisuus on yli 3,0 mmol/l, triglyseridipitoisuus yli 2,0 mmol/l tai HDL-kolesterolipitoisuus alle 1,0 mmol/l tai näiden yhdistelmä.

Dyslipidemian diagnostiikka perustuu seerumin kokonaiskolesterolin, triglyseridien ja HDL-kolesterolin pitoisuuden määritykseen vähintään kahdeksan tuntia (mielellään 12 tuntia) kestäneen paaston jälkeen sekä näistä laskettuun LDL-kolesterolipitoisuuteen. Diagnoosin tulee perustua ainakin kahteen määrityskertaan. Pitoisuuksiin voivat vaikuttaa akuutti sydäninfarkti, akuutti infektio, alkoholinkäyttö ja esimerkiksi hypotyreoosi.

Seerumin kokonaiskolesteroli- ja LDL-pitoisuus ovat hoidon ensisijaisia kohteita. Hoidon tavoitteena on laskea kokonaiskolesterolipitoisuus alle 5.0 mmol/l ja LDL-kolesterolipitoisuus alle 3,0 mmol/l.

Valtimotautienhoidossa on tärkeää määrittää yksilön kokonaisriski. Suuren riskin alarajana käytetään valtimotaudeista johtuvaa 5 prosentin kuolemanvaaraa kymmenen vuoden aikana. Hoito tulee aloittaa, jos riski on korkea.

Suuren riskin henkilöillä tavoitteet ovat kokonaiskolesterolipitoisuus alle 4,5 mmol (alle 4,0 mmol/l jos mahdollista) ja LDL-kolesterolipitoisuus alle 2,5 mmol/l (alle 2,0 mmol/l, jos mahdollista). Suuren riskin henkilöitä ovat valtimotautiin sairastuneet, diabeetikot sekä ne oireettomat henkilöt, joilla kokonaisvaara arvioidaan suureksi.

Elintavat ensin, sitten lääkehoito

Veren rasva-arvojen hoidon pääpaino on elintavoissa eli ruokavaliossa, liikunnassa ja tupakoimattomuudessa. Kaikkiin sydän- ja verisuonitautivaaratekijöihin, kuten esimerkiksi verenpaineeseen, on tärkeää vaikuttaa aina kun se on mahdollista.

Ruokavaliossa pyritään vähentämään tyydyttynyttä rasvaa ja korvaamaan se tyydyttymättömällä. Kasvisten, marjojen, hedelmien ja täysjyvätuotteiden käyttöä lisäämällä kuidun saanti lisääntyy ja kolesterolipitoisuus vähenee. Kasvistanoli- tai kasvisteroliestereitä sisältävillä erityisvalmisteilla voidaan pienentää LDL- ja kokonaiskolesterolipitoisuutta.

Kestävyysliikunta suurentaa vähän liikkuvilla henkilöillä HDL-kolesterolipitoisuutta ja pienentää LDL-kolesteroli- ja triglyseridiarvoa lievästi.

Lääkehoitoon turvaudutaan, jos kokonaisriski jää elämäntapamuutoksista huolimatta suureksi. Korkean riskin potilailla lääkehoitoon turvaudutaan herkemmin.

Statiinihoito vähentää kokonaiskuolleisuutta ja merkittäviä valtimotautitapahtumia mukaan luettuina iskeemiset aivohalvaukset. Lääkityksestä hyötyvät kaikki potilaat, myös naiset ja iäkkäät.

Sepelvaltimotautipotilailla ja erityisesti sepelvaltimotautikohtauksen jälkeen suuresta statiiniannoksesta saadaan lisähyötyä tavanomaiseen annokseen verrattuna. Statiinihoito on yleensä turvallista, joskin geneettinen alttius ja eräät lääkeinteraktiot voivat lisätä haittavaikutusriskiä, erityisesti käytettäessä suuria annoksia.

Fibraattilääkitys voi tulla kyseeseen, kun statiinihoito ei sovellu. Ellei hoitotavoitteita saavuteta pelkällä statiinilla, voidaan hoitoon liittää etsetimibi, resiini, fibraatti tai nikotiinihappo.

Kalaöljyt (pitkäketjuiset n-3-rasvahapot) pienentävät suurina annoksina (2-4 g/vrk) triglyseridipitoisuutta, ja niitä voidaan käyttää yhdistettynä statiiniin.

Lipidiarvot on syytä tarkistaa n. 1-2 kuukauden kuluttua lääkityksen aloittamisesta. Myöhemmin riittää yleensä noin 12 kuukauden seurantaväli.

Jos potilas valittaa epämääräisiä lihasoireita, on statiinihoito keskeytettävä ja selvitettävä oireiden syy. Lihasoireiden syynä saattaa lääkityksen lisäksi olla myös hypotyreoosi, fyysinen rasitus tai D-vitamiinin puutos.