Etusivu » Lääkärilehden uutisia

Lapsena sairastettu keskushermoston syöpä voi vaikuttaa terveyteen aikuisenakin
Julkaistu 13.08.2009 12.31

Keskushermoston syövän lapsena sairastaneilla on riski saada sairauden tai sen hoidon aiheuttamia seurauksia, jotka vaikuttavat heidän terveyteensä myös aikuisiässä, todetaan European Journal of Cancer -lehdessä julkaistussa, Karoliinisessa instituutissa tehdyssä tutkimuksessa.

Krister Boman tutkimusryhmineen selvitti, kuinka 708 vuoden 1981 jälkeen diagnosoitua lapsipotilasta voivat yli 18-vuotiaina. Tutkimukseen osallistui myös 708 lasten vanhempaa ja 1 000 hengen verrokkiryhmä.

Keskushermoston syövän sairastaneiden kognitiivisten ja sensoristen kykyjen havaittiin olevan heikommat kuin verrokkiryhmällä. Myös heidän yleinen terveydentilansa oli huonompi.

Sairauden ja sen hoidon aiheuttamat seuraukset näyttivät pahenevan ajan myötä, ja naisten terveys oli huonompi kuin miesten. Gliooman, kallonsisäisen itusolusyövän tai medulloblastooman sairastaneiden terveydentila oli kaikkein huonoin.

– Olemme osoittaneet, että jälkivaikutuksia voi esiintyä vielä aikuisiässä, vaikka potilaat olisivat sairastuneet tai heidät olisi hoidettu lapsina tai varhaisessa teini-iässä. Se merkitsee, että pitkäaikaisseurantaa on kehitettävä ja yhteiskunnan on annettava tukea myös niille potilaille, joille aiemmin sairastettu syöpä aiheuttaa kouriintuntuvia ja lisääntyviä vaikutuksia aikuisiässä, Krister Boman sanoo Karoliinisen instituutin julkaiseman lehdistötiedotteen mukaan.

Sirpa Kulonen

 

Edellinen Seuraava Lisää uutisia Anna palautetta uutisesta
Käynnistä keskustelu aiheesta Kerro kollegalle Tulosta

Kerro kollegalle

Lähetä uutinen sähköpostilla


Samasta aiheesta aikaisemmin
Uusimmat uutiset

Köyhissäkin maissa tarvitaan parempia laitteita10.09.2010

Katoaako tupakka katukuvasta?09.09.2010

Kausi-influenssarokotusten kohderyhmä laajenee09.09.2010

Vastustuskykyiset bakteerit suojelevat heikompiaan09.09.2010

Ensikosketus on tärkeä09.09.2010

Lontoo kutsuu09.09.2010

Negatiivisen ajattelun kehän katkaisu helpottaa yksinäisyyttä09.09.2010

B-vitamiinilla Alzheimerin tautia vastaan?09.09.2010

Päivystäjän tarkkaavaisuus paljasti Yersinia-epidemian09.09.2010

Nettiyhteisö jättää lääkärin ulkopuolelle09.09.2010

Suomen Lääkärilehti
Mäkelänkatu 2, PL 49, 00501 Helsinki
Puh. (09) 393 091, Fax (09) 393 0794
laakarilehti@fimnet.fi
© Suomen Lääkärilehti 1998-2010