Ajan­kohtai­sta

Kolme keskosta kuoli Ruotsissa moniresistenttiin bakteeriin

Klebsiella pneumoniae -tartunta oli kohtalokas kolmelle pienelle keskoselle Västeråsin keskussairaalassa Ruotsissa.

Klebsiella pneumoniae tappoi kolme pientä keskosta elokuun toisella viikolla Västeråsin keskussairaalassa Ruotsissa, kertoo Läkartidningen. Bakteeri oli myös neljällä muulla lapsella, mutta he eivät sairastuneet. Lapset siirrettiin toiselle osastolle tartuntojen estämiseksi. Osasto, jossa keskoset kuolivat, on ollut desinfioinnin vuoksi suljettuna syyskuun alkuun. Sairaalan mukaan tartunnat on saatu nyt kuriin.

– Tämäntyyppiset bakteerit ovat resistenttejä tavallisille antimikrobilääkkeille. ESBL-kantoja on ilmennyt myös Suomessa, ja tähän varaudutaan seulomalla niitä laboratorioissa. Jos ESBL-kantoja todetaan potilailla, heitä seurataan. Tärkeää on antimikrobilääkkeiden oikea kohdentaminen: se, että niitä ei käytetä turhaan, kertoo lastentautien professori Matti Uhari Oulun yliopistosta.

Hän toteaa, että kyseiset bakteerit ovat vaarallisia vastustuskyvyltään heikentyneille henkilöille, kuten esimerkiksi vanhuksille, immunosuppressiivista hoitoa saaville potilaille ja keskosille. Terveille ihmisille nämä bakteerit aiheuttavat harvoin sairauksia.

– Mittakaava ei ole sellainen, että kyseessä olisi yhteiskunnallinen vaara, Uhari sanoo.

Ulla Toikkanen

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030