Ajan­kohtai­sta

Aivohalvaukset eivät juuri yleisty väestön ikääntyessä, jos ehkäisyä tehostetaan



Aivohalvauksen ennaltaehkäisyssä on paljon parantamisen varaa. Terveelliset elämäntavat, ruokavalio ja liikunta, ovat ehkäisyn perusta, tähdentää Kuopion yliopiston ja THL:n tutkimus.

Kuvio 1 http://www.laakarilehti.fi/pics/aivot3.jpg

Suomessa voi vuonna 2030 ilmetä pahimmillaan 20 100 uutta aivohalvausta, mutta parhaassa tapauksessa vain 12 000. Ennaltaehkäisyä tehostamalla sairastuneiden määrä saadaan pidettyä lähes ennallaan väestön ikääntymisestä huolimatta, osoitti Kuopion yliopiston ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkimus. Modelling the Burden of Stroke in Finland Until 2030 -tutkimus julkaistaan International Journal of Stroke -lehden lokakuun numerossa

Aivohalvausennusteen mallintamisessa hyödynnettiin FINMONICA- ja FINSTROKE-tutkimusten aivohalvausrekisterien tietoja. Niiden lisäksi huomioon otettiin väestön ikäennusteet vuoteen 2030, jotka saatiin Tilastokeskuksesta. 

Aivohalvausrekistereihin kerättiin tietoja Kuopion alueelta ja Turusta vuosina 1983–1997.

Suurin ero iäkkäimpien ennusteissa

Aivohalvauksen ilmaantuvuus ja kuolleisuus laskivat merkittävästi rekisterin 15 toimintavuoden aikana. Vähenemistä tapahtui niin sanotussa ikävakioidussa ilmaantuvuudessa noin 4 prosenttia joka vuosi. Tärkeä havainto oli, että yli 74-vuotiaiden sairastuvuus ja kuolleisuus laski samalla tavalla. Tiedetään, että tuona aikana väestön tupakointi vähentyi ja verenpaine sekä kolesteroliarvot putosivat merkittävästi.



Vuonna 2000 uusia aivohalvaustapauksia oli arviolta 11 500. Ennustemallin mukaan vuonna 2030 tulee väestön ikääntymisen vuoksi 20 100 uutta ensihalvausta, ellei sairauden ehkäisyä enää kyetä tehostamaan aikaisempien vuosien malliin ja jos sairastuvuuden lasku täysin pysähtyy vuoteen 2000. Jos tehokkaaseen ehkäisyyn panostetaan, määrä on vain 12 100. 

Ero pahimman ja suotuisimman ennusteen välillä on erityisen suuri 65–99-vuotiaiden ryhmässä, joko 17 200 tai vain 10 000 uutta tapausta vuodessa. Alle 65-vuotiailla tapauksia olisi pahimmillaan 4 600, parhaassa tapauksessa vain 1 700 vuodessa.

Huomio elämäntapoihin



Koholla oleva verenpaine on aivohalvauksen tärkein riskitekijä. Verenpaineen tulisi olla alle 140/85 mmHg iästä riippumatta. Kuitenkin suurimmalla osalla suomalaisista ja erityisesti ikääntyvillä verenpaine on tätä korkeampi. Tiedetään, että systolisen paineen aleneminen väestössä 10 mmHg ja diastolisen paineen aleneminen 5 mmHg alentaa väestön aivohalvausriskiä 40 prosenttia. 

Tutkijat painottavat, että aivohalvauksen ennaltaehkäisyssä on paljon parantamisen varaa. Sen perusta ovat entistä terveellisemmät elämäntavat, ruokavalio ja liikunta. Myös verenpainetta ja veren rasvatasoja alentavilla yhä tehokkaammilla lääkkeillä on suuri merkitys valtimotautien ehkäisyssä.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030