Etusivu » Lääkärilehden uutisia

Apteekin turhat varoitukset haittaavat hoitoa
Julkaistu 19.11.2009 14.15

Tilanne toistuu niin usein, että nyt professori ja ihotautien erikoislääkäri Raimo Suhonen on lähestynyt apteekkitoiminnan ammattieettistä neuvottelukuntaa asiaa koskevalla kirjeellä. Asiaa käsitellään neuvottelukunnassa joulukuun alussa.

Sama lääke, mutta monta käyttöohjetta

– Jos reseptissä joku asia epäilyttää, apteekin pitää ottaa yhteys lääkkeen määränneeseen lääkäriin, eikä pelotella potilasta, manailee ihotautien erikoislääkäri Raimo Suhonen.

Usein potilas on uskonut viimeistä sanojaa eli apteekkia, ja käyttänyt vahvaa lääkevoidetta vain viikon, vaikka Suhonen olisi määrännyt sitä kolmeksi viikoksi. Niinpä hankala vaiva, joka ajoi potilaan erikoislääkärin pakeille, ei ole parantunut ja lääkärikin on turhautunut.

Suhonen arvelee, että ongelma koskee erityisesti ihotauteja ja ihotautien lääkkeistä erityisesti vahvimpia kortikoidivoiteita sekä uusia ei-kortikoideja takrolimuusia ja pimekrolimuusia. Sisäisesti käytettävistä aknelääke isotretinoiini ja psoriaasilääke asitretiini aiheuttavat usein apteekissa asiaankuulumattomia ja suhteettomia varoituksia.

– Apteekit eivät ymmärrä, että ihotaudeissa samalla lääkkeellä voidaan hoitaa montaa eri tautia, mutta ei yhdellä ja samalla ohjeistuksella. Apteekki lukee ohjeen Pharmacasta tai Käypä hoito -suosituksista ja luulee, että lääkäri on tehnyt virheen kun poikkeaa rutiiniohjeesta, Suhonen sanoo.

– Joskus potilaan asianmukainen hoitaminen vaatii ohjeiden soveltamista, näkee myös dosentti, ylilääkäri Johanna Höök-Nikanne HUS:n Lohjan sairaalan ihotautien poliklinikalta.

Kun lääke tulee markkinoille, se rekisteröidään tietyllä käyttöohjeistuksella ja tiettyyn tarkoitukseen. Ajan kanssa opitaan muita käyttötarkoituksia ja käyttötapoja. Nämä kuitenkin päivittyvät Pharmacaan hitaasti.

–Tulee täystörmäys, kun apteekki katsoo Pharmacasta ja sanoo potilaalle, ettei lääkettä saa näin käyttää, Suhonen sanoo.

Anne Seppänen Kuva Mauri Ratilainen

Lue juttu kokonaisuudessaan huomenna 20.11.2009 ilmestyvästä Lääkärilehdestä.

 

Edellinen Seuraava Lisää uutisia Anna palautetta uutisesta
Osallistu keskusteluun Kerro kollegalle Tulosta

Kerro kollegalle

Lähetä uutinen sähköpostilla


Samasta aiheesta aikaisemmin
Uusimmat uutiset

Rajalla24.06.2010

Kahden elämän mies24.06.2010

Luokkaretkellä voi jäädä rajalle24.06.2010

Matkalla oli tienhaara24.06.2010

Tekobakteereita ja pyhiä rajoja24.06.2010

Rokoteperäinen polio voi levitä epidemiaksi24.06.2010

Potilaat yliarvioivat statiinihoidon vaikutuksia23.06.2010

Homokysteeiinin lasku vitamiineilla ei vähennä sydänriskiä23.06.2010

Yhdistelmätekniikka voi vähentää rintabiopsioiden tarvetta22.06.2010

GSK:n johtaja puolustaa lääkehintojen leikkauksia22.06.2010

Suomen Lääkärilehti
Mäkelänkatu 2, PL 49, 00501 Helsinki
Puh. (09) 393 091, Fax (09) 393 0794
laakarilehti@fimnet.fi
© Suomen Lääkärilehti 1998-2010