Ajan­kohtai­sta

Yli jääneiden A(H1N1)-rokotteiden kauppa pyörii

Ranska aikoo myydä miljoonia tarpeettomia rokotteita muille maille, Saksa ja Hollanti ovat jo aiemmin ilmoittaneet tekevänsä samoin.

Kuvio 1 http://www.laakarilehti.fi/pics/rokotekauppa.jpg

Ranska aikoo myydä miljoonia tarpeettomia A(H1N1)-rokotteita muille maille. Saksa ja Hollanti ovat jo aiemmin ilmoittaneet tekevänsä samoin.

Maiden välinen A(H1N1)-rokotteiden kauppa on pyörähtänyt käyntiin, koska rokotteita on yksinkertaisesti ostettu liikaa. Ranska hankki alun perin kaksi rokoteannosta henkeä kohti, kun yksikin riittää. Myös Saksa teki ostopäätöksensä kahden rokotusannoksen mukaan, eikä rokotus ole herättänyt tarpeeksi kiinnostusta.

Jotkut maat kaavailevat myös tilausten peruuttamista tai rokotteiden palauttamista valmistajalle. Saksa on tilannut GSK:lta 50 miljoonaa Pandemrix-rokotetta, mutta maa haluaa vain puolet niistä.

Pandemian toinen aalto näyttää olevan ohi useissa Euroopan maissa ja Yhdysvalloissa, mutta maailman terveysjärjestön WHO:n mukaan on ennenaikaista julistaa pandemia päättyneeksi. Tautiin on kuollut tähän mennessä yli 11 500 ihmistä.

Asiasta uutisoivat muun muassa BBC ja Bloomberg.

Miia Soininen
Kuva:Pixmac

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030