Ajan­kohtai­sta

Suomi saanut lähes kaikki tilaamansa A(H1N1)-rokotteet

Suomeen on tullut tähän mennessä 4,2 miljoonaa sikainfluenssarokotetta, STM ja THL tiedottavat. Tähän mennessä itsensä on käynyt rokottamassa arviolta noin kaksi miljoonaa suomalaista.

Kuvio 1 http://www.laakarilehti.fi/pics/sikarokotettamaailmaan-KristijanZontar-Pixmac000037791069.jpg

Suomeen on tullut tähän mennessä 4,2 miljoonaa sikainfluenssarokotetta, STM ja THL tiedottavat. Viimeisin Suomeen saapunut, 1,4 miljoonan rokoteannoksen erä jaetaan kunnille tällä viikolla. Loput 1,1 miljoonaa rokotetta saapunevat lähiviikkoina.

Suomessa sikainfluenssatilanne on pysynyt rauhallisena, vaikkakin tartuntoja vielä esiintyy. Viranomaiset arvioivat sikainfluenssaepidemian toisen aallon rantautuvan Suomeen todennäköisesti viimeistään ensi syksynä.

Uuden epidemian puhkeaminen pystytään jopa estämään hyvällä rokotuskattavuudella. Sikainfluenssarokotuksen ottamista suositellaan edelleen kaikille. Varsinkin rokottamattomien riskiryhmiin kuuluvien henkilöiden kannattaa ottaa rokotus, vaikka käynnissä ovatkin terveen aikuisväestön rokotukset, STM ja THL kehottavat.

STM suosittelee kunnille, että rokotukset suoritettaisiin ripeästi ja joustavasti loppuun. Rokotusten erityisjärjestelyt voitaisiin siten purkaa maaliskuun loppuun mennessä ja palata terveydenhuollossa normaaliin päiväjärjestykseen.

Senkin jälkeen rokotetta on syytä tarjota normaalisti terveydenhuollossa varsinkin aiemmin rokottamattomille riskiryhmiin kuuluville.

Kuva: Kristijan Zontar / Pixmac

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030