Ajan­kohtai­sta

Apteekin palvelupisteet ja verkkopalvelut parantavat lääkehuollon toimivuutta

Tänä keväänä eduskunnan käsittelyyn tulevat lääkelain muutokset, joiden tavoitteina on muun muassa parantaa lääkehuoltoa syrjäseuduilla ja haja-asutusalueilla.

Kuvio 1 http://www.laakarilehti.fi/pics/PillereitanappiksellabyMarcusHasshoff-Pixmac000021794799.jpg

Tänä keväänä eduskunnan käsittelyyn tulevat lääkelain muutokset, jotka koskevat apteekin palvelupisteiden perustamista ja verkkopalveluita. Muutosten tavoitteina on parantaa lääkehuollon toimivuutta muun muassa syrjäseuduilla ja haja-asutusalueilla. Laki tulee voimaan viimeistään ensi vuoden alussa.

Apteekkari voi vastedes perustaa apteekin palvelupisteen haja-asutusalueelle tai kyläkeskukseen, jossa ei ole riittäviä toimintaedellytyksiä sivuapteekin pitämiselle.

– Apteekin palvelupiste voidaan erityisistä syistä perustaa myös muualle lääkkeiden saatavuuden turvaamiseksi, esimerkiksi vanhusten hoitokoteihin ja massatapahtumiin, kertoi LT, osastopäällikkö Päivi Sillanaukee STM:stä Lääkefoorumissa.

Palvelupiste on mahdollista perustaa vain apteekin sijoittumisalueelle tai siihen rajoittuvan kunnan alueelle. Helsingin yliopiston apteekki ja Itä-Suomen yliopiston apteekki eivät voi perustaa palvelupisteitä.

Lääkemääräykset verkkoapteekistä sähköisesti

Päivi Sillanaukee sanoi, että apteekit myyvät jatkossa lääkkeitä verkkopalvelussaan asiakkaan etäviestimillä tekemän tilauksen perusteella.

– Lääkkeitä saa toimittaa apteekin verkkopalvelusta ainoastaan sähköisellä lääkemääräyksellä. Lääkkeillä ei ole palautusoikeutta, hän huomautti.

Fimea ylläpitää vastedes netissä luetteloa verkkoapteekeista.

Ulla Toikkanen


Kuva Pixmac

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030