Ajan­kohtai­sta

Terveysasema vaihtuu kolmessa viikossa

Terveydenhuoltolaki antaa asiakkaalle lisää valinnanvapautta. Muualla maailmassa vapaus ei ole villinnyt, vaan hoitoyksiköitä on vaihdettu maltillisesti.

Kuvio 1 http://www.laakarilehti.fi/pics/aula_Mauri_Helenius2.jpg

Toukokuussa 2001 voimaan astuvan lakiuudistuksen myötä asiakas voi valita terveysasemansa oman kotikuntansa tai yhteistoiminta-alueen sisältä. Valinnan voi tehdä kerran vuodessa. Vaihtamisesta on tehtävä ilmoitus kolmea viikkoa ennen ensimmäistä käyntiä. Siinä ajassa hoitovastuu siirtyy ko. terveysasemalle tai terveyskeskukseen.

Hoitosuunnitelman mukaisia hoitotoimenpiteitä tai laboratoriokokeita voi saada esimerkiksi kesämökkikunnan terveysasemalta tai sairaalasta sopimalla asiasta etukäteen.

Erikoissairaanhoidossa potilas voi valita hoitoa antavan yksikön erva-alueeltaan *). Valinta pitää syntyä yhteisymmärryksessä lähetteen antavan lääkärin kanssa. Alueen ulkopuolelle voi suunnata maksusitoumuksen turvin.

Hoitavaa lääkäriä ei voi aina valita, mutta asiakkaan toive on otettava huomioon, kuten nykyisinkin. Kirjaamalla tämän pykälän terveydenhuoltolakiin ministeriö painottaa valinnanmahdollisuutta erityisesti perusterveydenhuollon yksiköille.

Siitä, kuinka paljon potilaan valinnanvapautta tullaan käyttämään, on sosiaali- ja terveysministeriössä vain varovaisia arvioita. Muualla maailmassa hoitoyksiköiden vaihtoja on STM:n mukaan tehty maltillisesti.

Vuonna 2014 valinnanvapaus laajenee niin, että terveysaseman ja erikoissairaanhoidon yksikön voi valita koko maan alueelta.

Terveydenhuoltolakiesitys käsitellään eduskunnassa kesälomien jälkeen. Lakiesitys korostaa asiakaskeskeisyyttä, potilasturvallisuutta, laatua, perusterveydenhuollon vahvistamista, terveyden edistämistä ja kustannusten kasvun hillitsemistä.

*) Erva on usean sairaanhoitopiirin muodostama erikoissairaanhoidon erityisvastuualue. Niitä on Suomessa viisi.

Jaana Ahlblad
kuva: Mauri Helenius

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030