Etusivu » Lääkärilehden uutisia

E-resepti vaatii selkeän potilasohjeen
Julkaistu 16.09.2010 10.05

Lääkärin kirjoittaman annostusohjeen selkeys korostuu, kun e-resepti otetaan laajalti käyttöön.

Kokonaan pois jää merkintä D.S. (Da Signa), joka valtuuttaa apteekin kirjoittamaan käyttöohjeet asiakkaalle.

– Merkinnän poisjäänti helpottaa toimitustarran kirjoittamista apteekeissa. D.S. on jäänne, jolle ei ole juridisia perusteita, sanoo e-reseptiä testanneen Turun sosiaali- ja terveystoimen projektipäällikkö Riitta Söderlund.

Lääkärin on kirjoitettava annostusohje selkokielellä, joka ei jätä potilaalle tulkinnanvaraa.

– Potilas voi ymmärtää esimerkiksi merkinnän ”2 x 3” kahdella eri tavalla: kaksi tablettia kolme kertaa vuorokaudessa tai kolme tablettia kaksi kertaa vuorokaudessa, Söderlund huomauttaa.

– Tavoitteena on, että apteekin ei tarvitse korjata lääkärin kirjaamia ohjeita.

Söderlund muistuttaa, että potilas voi lukea omia Reseptikeskukseen tallennettuja sähköisiä lääkemääräyksiään. Vaikka apteekki olisi muokannut annosteluohjeen toimitus­tietotarraan, harhaanjohtava potilasohje Reseptikeskuksessa voi aiheuttaa lääkkeen väärän annostelun.

E-reseptillä ei voi määrätä varsinaisia erityislupavalmisteita, mutta määräaikaisille erityislupavalmisteille sitä voidaan käyttää. Myös huumaavat lääkkeet voidaan määrätä e-reseptillä. Harkinnassa on säädösten muuttaminen niin, että PKV-lääkkeitä saisi määrätä ainoastaan sähköisesti.

E-reseptissä korostuu lääkkeiden mää­räämisasetuksen periaate, että kauppanimellä määrääminen on tehtävä pakkauksina. Ajalliseen määräämiseen pitää olla erityiset hoidolliset ­perusteet.

Lääkemääräysten uusimiskäytännöt muuttuvat e-reseptiin siirryttäessä. Jatkossakin uusimisen tulee perustua joko potilaan omakohtaiseen tutkimiseen tai muihin riittäviin tietoihin. Mahdollisuus reseptin uusimisen kieltämiseen merkinnällä Ne rep. poistuu.

Tiina Lautala
Kuva: Pixmac

 

Edellinen Seuraava Lisää uutisia Anna palautetta uutisesta
Osallistu keskusteluun Kerro kollegalle Tulosta

Kerro kollegalle

Lähetä uutinen sähköpostilla


Samasta aiheesta aikaisemmin
Uusimmat uutiset

Äänessä potilas: Bentsodiatsepiineille kiitos24.04.2015

Sosiaalinen media testaa työntekijän uskollisuutta23.04.2015

Opiskelijavaihto ja tauon tarve houkuttavat välivuoden pitoon23.04.2015

Voiko potilaalta salata 
hänen omia tietojaan?23.04.2015

Lääkäriliitto aloittaa yt-neuvottelut22.04.2015

Uudet lääkäriedustajat korostavat talouskysymyksiin tarttumista21.04.2015

Suomen ensimmäinen tekosydän asennettu potilaalle21.04.2015

Köyhien sairaalajaksot tulevat kalliimmaksi kuin varakkaiden21.04.2015

Näin puutut 
lapsen ylipainoon20.04.2015

Nyt on pakko kysyä: CRP vai ei?17.04.2015

Suomen Lääkärilehti
Mäkelänkatu 2, PL 49, 00501 Helsinki
Puh. (09) 393 091, Fax (09) 393 0794
laakarilehti@laakarilehti.fi
© Suomen Lääkärilehti 1998-2015