Ajan­kohtai­sta

Vammaisfoorumi huolestui ensihoidosta

Vammaisfoorumin mukaan ensihoidon ohjeisto ei saa rajoittaa hoitoa ihmiseltä esimerkiksi sen perusteella, että hänellä on jokin vamma tai sairaus tai että hän asuu hoitolaitoksessa, palveluasunnossa tai muussa vastaavassa yksikössä.

Vammaisfoorumi muistuttaa, ettei ketään saa asettaa huonompaan asemaan ensihoidon saamisessa vamman tai sairauden tai asuinpaikan perusteella.

Vammaisfoorumi ry korostaa lausunnossaan ensihoitopalveluista annettavasta asetuksesta, että ensihoito-ohjeiden on perustuttava perustuslakiin.

Asetusluonnoksen mukaan sairaanhoitopiirin tulee laatia ensihoitopalvelun toiminta-alueen hälytys- ja muuta ensihoitopalvelua koskevat ohjeet. Lisäksi ensihoitopalvelun palvelutasopäätöksessä määritellään palvelun saatavuus, taso ja sisältö.

Vammaisfoorumin mukaan ohjeisto ei saa rajoittaa hoitoa ihmiseltä esimerkiksi sen perusteella, että hänellä on jokin vamma tai sairaus tai että hän asuu hoitolaitoksessa, palveluasunnossa tai muussa vastaavassa yksikössä.

– Ensihoito-ohjeissa ja esimerkiksi kiireellisyysluokituksissa tulee ottaa perustuslain säännökset huomioon. Ketään ei saa asettaa huonompaan asemaan esimerkiksi sen perusteella, että hänellä on jokin vamma tai sairaus tai että hän asuu hoitolaitoksessa, palveluasunnossa tai muussa vastaavassa yksikössä. Kaikilla kansalaisilla pitää olla samanlainen mahdollisuus saada ensihoitoa, todetaan Vammaisfoorumin lausunnossa sosiaali- ja terveysministeriölle.

Vammaisfoorumin 28 jäsenjärjestöä edustavat yhteensä noin 320 000 vammaista ja pitkäaikaissairasta henkilöä.

Ulla Järvi

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030