Etusivu » Lääkärilehden uutisia

Pallolaajennushoito epäilyttää
Julkaistu 16.12.2010 10.25

Suomalaislääkärit epäilevät kaulan laskimoiden pallolaajennuksen tehoa MS-taudin hoidossa. HYKS:n neurologian klinikan ylilääkäri Markus Färkkilä arvioi, että MS-taudin hoitamisesta kaulan laskimoiden pallolaajennuksella tiedetään niin vähän, että toimenpidettä voi pitää uskomushoitona.

Uusia ajatuksia ei kuitenkaan Färkkilän mukaan pidä teilata, vaan niitä pitää tutkia. Pohjois-Amerikassa uutta menetelmää tutkitaan parhaillaan hoitosarjoilla, joissa on vertailuryhmät. Kestää kuitenkin muutaman vuoden, ennen kuin näistä tutkimuksista saadaan tuloksia.

– Meillä on myös Suomessa tutkimussuunnitelma tämän asian tutkimiseksi, mutta rahoitusta ei ole vielä saatu.

Ahtaumien yleisyys ihmetyttää

MS-taudin hoitaminen kaulan laskimoiden pallolaajennuksella on italialaisen Paulo Zambonin kehittämä hoitomuoto, josta hän on saanut omissa tutkimuksissaan pienissä sarjoissa hyviä tuloksia. Monet suomalaispotilaat ovat menneet kaulan laskimoiden pallolaajennushoitoon puolalaiselle yksityisklinikalle.

– Yritin lähettää verisuonikirurgin kesäkuussa potilaan mukana katsastamaan, miten hoito annetaan, kertoo HYKS:n verisuonikirurgian klinikan ylilääkäri Mauri Lepäntalo.

– Lääkäriä ei kuitenkaan päästetty paikalle. Tuollainen menettely ei vastaa yleistä lääketieteellistä toimintamallia.

Lääkäreillä on varauksia myös Zambonin tutkimusmenetelmien suhteen. Zamboni on löytänyt laskimoiden ahtautumista lähes jokaiselta MS-tautipotilaalta. Muut lääkärit eivät ole vastaavia ahtaumia löytäneet.

– Kaulan laskimoiden ahtautumisesta saa ultraäänellä erilaisia tuloksia sen mukaan, missä asennossa kaula on, Färkkilä kertoo.

Sekä Färkkilä että Lepäntalo arvioivat, että potilaiden hyvät kokemukset leikkauksista ovat enimmäkseen lumevaikutusta. MS-taudin kulku on aaltoileva ja tarvitaan ainakin kahden vuoden seuranta, että pysyvistä tuloksista voitaisiin sanoa mitään varmaa.

– Todelliset vaikutukset tulisivat ilmi vähitellen. Nyt potilaiden tila paranee hetkessä, ja se herättää epäilyksiä, Färkkilä arvioi.

Potilaat kyselevät ­hoitomuodosta

Monet vastaanotolle tulevat potilaat ovat tällä hetkellä kiinnostuneita pallolaajennushoidosta.

– Potilaille voi sanoa, ettei lääkäri suosittele uskonvaraista hoitoa. Hoitomenetelmien on oltava tieteellisesti tutkittuja, Färkkilä painottaa.

– Tällä hetkellä pallolaajennushoitoon meneviä käytetään koekaniineina, joita lisäksi rahastetaan.

Lepäntalo arvioi, että lääkärin kyky vaikuttaa asiaan on käynyt entistä vaikeammaksi, kun media polarisoi keskusteluja hyvän jutun toivossa ja myös potilaiden oma sosiaalinen media levittää yksipuolista sanomaa.

– Koska MS-tautiin ei ole olemassa parantavaa hoitoa, jokaiseen oljenkorteen tartutaan herkästi.

Hertta Vierula
Kuva: Pixmac

 

Edellinen Seuraava Lisää uutisia Anna palautetta uutisesta
Käynnistä keskustelu aiheesta Kerro kollegalle Tulosta

Kerro kollegalle

Lähetä uutinen sähköpostilla


Uusimmat uutiset

Yleislääkärit: Lääkkeiden annosjakelupalvelussa turvallisuusongelmia17.05.2013

Valtuuskunta: Sote-uudistus valmisteltava uudelleen 17.05.2013

Laura jätti jäljen17.05.2013

Susanna Huovisesta uusi peruspalveluministeri17.05.2013

Ajatushautomot miettivät terveydenhuoltoa varsin vähän17.05.2013

TYKS toi 
erikoislääkärit ensilinjaan17.05.2013

Ilmastonmuutos voi lisätä ripulitauteja16.05.2013

Diginatiivit työjärjestelmien äärellä16.05.2013

Stressinhallintaa voi opettaa lääkiksessä16.05.2013

Tarvitaanko opiskelijavalinnassa soveltuvuustestejä?16.05.2013

Suomen Lääkärilehti
Mäkelänkatu 2, PL 49, 00501 Helsinki
Puh. (09) 393 091, Fax (09) 393 0794
laakarilehti@laakarilehti.fi
© Suomen Lääkärilehti 1998-2013