Etusivu » Lääkärilehden uutisia

Effican päivitykset lievittävät e-reseptiongelmia
Julkaistu 06.06.2012 12.04

Tieto on korjannut Efficassa ilmenneitä puutteita, joiden pelättiin uhkaavan jopa potilasturvallisuutta. Ongelmana oli esimerkiksi se, että sähköisiä reseptejä kirjoittaessa ohjelma muunsi kirjoitusta rivinvaihdon jälkeen. Reseptejä saattoi myös kadota järjestelmästä.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos sai ohjelmasta kevään aikana niin paljon valituksia, että se kutsui koolle Valviran, Tiedon, sairaanhoitopiirien ja Lääkäriliiton edustajia keskustelemaan tarvittavista korjauksista.

Lääkäriliiton eHealth-valiokunnan jäsen, terveyskeskuslääkäri Mikko Nenonen oli läsnä kokouksessa. Nenonen arvioi, että Tiedon nyt tekemät korjaukset ovat parannusta aiempaan. Tavallisessa vastaanottotyössä sähköisen reseptin kanssa voi nyt elää. Ongelmiin törmätään yhä, kun reseptimäärät ovat suuria tai lääkäri toimii sekä osastolla että vastaanotolla.

– Sähköisten reseptien kirjoittaminen on edelleen tarpeettoman työlästä kaikilla käytössä olevilla potilastietojärjestelmillä. Tämä johtuu perusongelmasta, joka ei näillä korjauksilla muutu: sähköisellä reseptillä ratkaistaan lääkärin kannalta väärää ongelmaa.

Nenonen kertoo, että eHealth-valiokunta aikoo ottaa jatkossa entistä aktiivisemman roolin lääkärien sähköisten työkalujen laadun seurannassa ja kehittämisessä.

– Lääkärit on tähän asti otettu aivan liian myöhään mukaan kehitystyöhön, ja sitten paikkaillaan ongelmia.

Hertta Vierula
Kuva: Pixmac

 

Edellinen Seuraava Lisää uutisia Anna palautetta uutisesta
Käynnistä keskustelu aiheesta Kerro kollegalle Tulosta

Kerro kollegalle

Lähetä uutinen sähköpostilla


Samasta aiheesta aikaisemmin
Uusimmat uutiset

Yleislääkärit: Lääkkeiden annosjakelupalvelussa turvallisuusongelmia17.05.2013

Valtuuskunta: Sote-uudistus valmisteltava uudelleen 17.05.2013

Laura jätti jäljen17.05.2013

Susanna Huovisesta uusi peruspalveluministeri17.05.2013

Ajatushautomot miettivät terveydenhuoltoa varsin vähän17.05.2013

TYKS toi 
erikoislääkärit ensilinjaan17.05.2013

Ilmastonmuutos voi lisätä ripulitauteja16.05.2013

Diginatiivit työjärjestelmien äärellä16.05.2013

Stressinhallintaa voi opettaa lääkiksessä16.05.2013

Tarvitaanko opiskelijavalinnassa soveltuvuustestejä?16.05.2013

Suomen Lääkärilehti
Mäkelänkatu 2, PL 49, 00501 Helsinki
Puh. (09) 393 091, Fax (09) 393 0794
laakarilehti@laakarilehti.fi
© Suomen Lääkärilehti 1998-2013