Etusivu » Lääkärilehden uutisia

Periaateratkaisu EY-tuomioistuimesta
Julkaistu 13.06.2003 00.01

EY-tuomioistuin on tehnyt merkittävän periaatteellisen ratkaisun potilaan oikeudesta saada korvausta toisessa EU-maassa annetusta hoidosta. Tuomioistuin katsoi, ettei potilaiden tarvinnut hankkia hoitoonsa ennakkolupaa saadakseen siitä korvauksen maansa sairausvakuutusjärjestelmästä. Päätös koski nimenomaan avohoitoa.

Suomelle päätöksellä ei katsota olevan erityistä merkitystä, koska Kela jo nykyäänkin maksaa korvausta samantyyppisissä tapauksissa.

EY-tuomioistuimen ratkaisu koski kahta hollantilaista potilasta, joista toinen sai hammashoitoa Saksassa, toiselle tehtiin nivelentähystys Belgiassa.

Hollannin nykyisen lain mukaan tällainen hoito ulkomailla korvataan vain, jos siihen on etukäteen hankittu lupa sikäläiseltä sairausvakuutusjärjestelmältä. EY-tuomioistuimen ratkaisussa oli kyse siitä, onko vaatimus ennakkoluvasta oikeutettu.

EY-tuomioistuin viittasi mm. kieli- ja kulttuurieroihin sekä pitkiin välimatkoihin ja katsoi näiden seikkojen rajoittavan ulkomailta hoitoa hakevien potilaiden määrää. Tällaisesta hoidosta ei siten aiheudu hollantilaiselle sairausvakuutusjärjestelmälle niin suuria kustannuksia, että ne vaarantaisivat järjestelmän taloudellisen tasapainon. Ennakkolupaa ei siksi tarvita. Sen sijaan tuomioistuin piti voimassa aikaisemman näkemyksensä, jonka mukaan ennakkolupaa voidaan vaatia, kun kyseessä on sairaalahoito.

Lisäksi EY-tuomioistuin muistutti, että vain jäsenvaltioilla on valta päättää siitä, mitä hoitoa sairausvakuutus kattaa.

Suomessa Kela on maksanut sairausvakuutuskorvausta ulkomailla saadusta tutkimuksesta ja hoidosta sairaalan ulkopuolella siitä lähtien kun EY-tuomioistuin oli antanut ratkaisun ns. Deckerin ja Kohllin tapauksessa vuonna 1998.

SUVI SARIOLA

 

Edellinen Seuraava Lisää uutisia Anna palautetta uutisesta
Käynnistä keskustelu aiheesta Kerro kollegalle Tulosta

Kerro kollegalle

Lähetä uutinen sähköpostilla


Uusimmat uutiset

Ura ei lopu oikeudenkäyntiin23.05.2013

Villi poliovirus sairastuttaa Afrikan sarvessa24.05.2013

Odotusajat terveyskeskuksiin kasvoivat24.05.2013

Kyselyillä kiinni masennukseen24.05.2013

Raija Järvenpää Vuoden kollegaksi TAYS-alueelta24.05.2013

Tilastointi turhauttaa terveyskeskuslääkäreitä24.05.2013

Kannattaako leikkaushoito lasten uniapnean hoidossa?24.05.2013

Virus huijaa solun nielaisemaan itsensä24.05.2013

STM:n alaisten tutkimuslaitosten henkilöstö osoitti mieltään23.05.2013

Äitiysneuvolassa jatkossa yksi lääkärintarkastus vähemmän23.05.2013

Suomen Lääkärilehti
Mäkelänkatu 2, PL 49, 00501 Helsinki
Puh. (09) 393 091, Fax (09) 393 0794
laakarilehti@laakarilehti.fi
© Suomen Lääkärilehti 1998-2013