Etusivu » Lääkärilehden uutisia

Astmaa aiheuttava geeni löytyi Suomessa
Julkaistu 16.04.2004 00.01

Pääasiassa suomalaisista tutkijoista koostuva kansainvälinen tutkijaryhmä on tehnyt merkittävän, astman syntyyn ja kehittymiseen liittyvän löydöksen. Tutkimuksessa löydettiin geenialue, jossa sijaitsee kaksi uutta, astmalle altistavaa geeniä. Toisessa geeneistä todettiin selviä muutoksia astmapotilailla.

Tutkijoiden mukaan löydöksen pohjalta voidaan kehittää yksinkertainen DNA-testi, jonka avulla osa astmaa ja allergiaa sairastavista potilaista voidaan tunnistaa nykyistä paremmin.

Tutkimusryhmään kuuluvien Helsingin yliopistossa, GeneOS Oy:ssä ja kansainvälisissä tutkimuslaitoksissa työskentelevien tutkijoiden löydös esitellään tuoreessa Science-lehdessä.

 

Edellinen Seuraava Lisää uutisia Anna palautetta uutisesta
Käynnistä keskustelu aiheesta Kerro kollegalle Tulosta

Kerro kollegalle

Lähetä uutinen sähköpostilla


Samasta aiheesta aikaisemmin
Uusimmat uutiset

Yleislääkärit: Lääkkeiden annosjakelupalvelussa turvallisuusongelmia17.05.2013

Valtuuskunta: Sote-uudistus valmisteltava uudelleen 17.05.2013

Laura jätti jäljen17.05.2013

Susanna Huovisesta uusi peruspalveluministeri17.05.2013

Ajatushautomot miettivät terveydenhuoltoa varsin vähän17.05.2013

TYKS toi 
erikoislääkärit ensilinjaan17.05.2013

Ilmastonmuutos voi lisätä ripulitauteja16.05.2013

Diginatiivit työjärjestelmien äärellä16.05.2013

Stressinhallintaa voi opettaa lääkiksessä16.05.2013

Tarvitaanko opiskelijavalinnassa soveltuvuustestejä?16.05.2013

Suomen Lääkärilehti
Mäkelänkatu 2, PL 49, 00501 Helsinki
Puh. (09) 393 091, Fax (09) 393 0794
laakarilehti@laakarilehti.fi
© Suomen Lääkärilehti 1998-2013