Etusivu » Lääkärilehden uutisia

Melu nostaa verenpainetta nukkuessakin
Julkaistu 13.02.2008 10.45

Yöllinen lentokoneista tuleva meteli nostaa verenpainetta myös nukkuvilla ihmisillä, kertoo European Heart Journalissa julkaistu tutkimus.

Tutkittavien verenpaine nousi yli 35 desibelin melusta. Mitä kovempi melu, sitä enemmän verenpaine nousi. Yli ajava lentokone nosti systolista verenpainetta noin 6,2 mmHg ja diastolista verenpainetta 7,4 mmHg.

Äänen lähteellä ei kuitenkaan ollut merkitystä. Lentokoneiden ohella kovia ääniä saattoi tulla myös liikenteestä ja kuorsaamisesta.

Tutkijat mittasivat 140 vapaaehtoisen yöllistä verenpainetta 15 minuutin välein. Äänet nauhoitettiin niiden lähteen selvittämiseksi. Tutkittavat asuivat Lontoon Heathrow’n ja kolmen muun suuren eurooppalaisen lentokentän lähettyvillä.

– On ryhdyttävä toimenpiteisiin erityisesti yöllisen lentokonemelun laskemiseksi, jotta lentokenttien lähellä asuvien ihmisten terveyttä voidaan varjella, tutkimusjohtaja Lars Jarup Lontoon Imperial Collegesta toteaa BBC:lle.

Miia Soininen

 

Edellinen Seuraava Lisää uutisia Anna palautetta uutisesta
Käynnistä keskustelu aiheesta Kerro kollegalle Tulosta

Kerro kollegalle

Lähetä uutinen sähköpostilla


Samasta aiheesta aikaisemmin
Uusimmat uutiset

Äitiysneuvolassa jatkossa yksi lääkärintarkastus vähemmän23.05.2013

STM:n alaisten tutkimuslaitosten henkilöstö osoitti mieltään23.05.2013

Ura ei lopu oikeudenkäyntiin23.05.2013

Pandemrix lisäsi myös aikuisten narkolepsiariskiä23.05.2013

Potilasturvallisuuden professoriksi hakee kaksi lääkäriä23.05.2013

Perinnöllisillä tekijöillä korostunut merkitys rinta-aortan aneurysmissa23.05.2013

Myrkytystietokeskus: Muista hulluruohomyrkytyksen mahdollisuus22.05.2013

A-hepatiittitartuntojen lähde todennäköisesti pakastemansikoissa22.05.2013

Vanhemmat eivät aina tiedä, että lapsella on kipuja22.05.2013

Pihkasalva nopeuttaa haavojen paranemista 22.05.2013

Suomen Lääkärilehti
Mäkelänkatu 2, PL 49, 00501 Helsinki
Puh. (09) 393 091, Fax (09) 393 0794
laakarilehti@laakarilehti.fi
© Suomen Lääkärilehti 1998-2013