Etusivu » Lääkärilehden uutisia

Yrtit eivät vaikuta antioksidanttina elimistössä
Julkaistu 26.03.2008 10.44

Yrttien fenoliyhdisteillä ei ole suoria antioksidatiivisia eli hapettumista estäviä vaikutuksia ihmiselimistössä, käy ilmi Helsingin yliopistossa tarkastettavasta väitöstutkimuksesta.

Antioksidanttivaikutusten on oletettu selittävän osittain sitä, että kasvis- ja hedelmäpainotteinen ruokavalio näyttää suojaavan pitkäaikaissairauksilta.

Proviisori Anna Nurmi tutki työssään Lamiaceae-heimon maustekasveja salviaa, timjamia, rosmariinia ja kahta oreganolajiketta. Yrtit sisälsivät voimakkaita vesiliukoisia antioksidantteja, joista suurin osa oli fenolisia happoja.

Nestekromatografisen tutkimuksen mukaan oreganouutteen nauttiminen lisäsi fenolisten yhdisteiden määrää virtsassa merkittävästi, joten ainakin osa uutteen fenolisista komponenteista imeytyi elimistöön.

Kaksoissokkoutetussa, lumekontrolloidussa kliinisessä kokeessa tutkittiin oreganouutteen vaikutuksia elimistön antioksidanttikapasiteettiin tai rasvojen hapettumista kuvastaviin mittareihin terveillä miehillä. Neljä viikkoa kestäneessä ja 45 koehenkilöä käsittäneessä syöttökokeessa ei havaittu lyhyt- tai pitkäaikaisia antioksidanttivaikutuksia yleisesti käytetyillä ja luotettavina pidetyillä mittareilla.

– Fenolisten yhdisteiden lukuisat bioaktiiviset mekanismit koeputkimalleissa sekä epidemiologiset havainnot hedelmä- ja kasvispitoisen ruokavalion hyödyistä viittaavat kuitenkin siihen, että terveyshyötyjä voisi välittyä jonkin muun mekanismin kautta, tutkimuksessa todetaan.

Nurmen väitöskirja "Health from Herbs? Antioxidant Studies on Selected Lamiaceae Herbs in vitro and in Humans" tarkastetaan 29.3.

Miia Soininen

 

Edellinen Seuraava Lisää uutisia Anna palautetta uutisesta
Käynnistä keskustelu aiheesta Kerro kollegalle Tulosta

Kerro kollegalle

Lähetä uutinen sähköpostilla


Samasta aiheesta aikaisemmin
Uusimmat uutiset

Ura ei lopu oikeudenkäyntiin23.05.2013

Villi poliovirus sairastuttaa Afrikan sarvessa24.05.2013

Odotusajat terveyskeskuksiin kasvoivat24.05.2013

Kyselyillä kiinni masennukseen24.05.2013

Raija Järvenpää Vuoden kollegaksi TAYS-alueelta24.05.2013

Tilastointi turhauttaa terveyskeskuslääkäreitä24.05.2013

Kannattaako leikkaushoito lasten uniapnean hoidossa?24.05.2013

Virus huijaa solun nielaisemaan itsensä24.05.2013

STM:n alaisten tutkimuslaitosten henkilöstö osoitti mieltään23.05.2013

Äitiysneuvolassa jatkossa yksi lääkärintarkastus vähemmän23.05.2013

Suomen Lääkärilehti
Mäkelänkatu 2, PL 49, 00501 Helsinki
Puh. (09) 393 091, Fax (09) 393 0794
laakarilehti@laakarilehti.fi
© Suomen Lääkärilehti 1998-2013