Etusivu » Lääkärilehden uutisia

Lapsuuden aivokasvaimet jättävät pitkäkestoisen jäljen kognitiiviseen kykyyn
Julkaistu 03.11.2009 15.56

Yleisimmin lapsuuden aivokasvamista parantuneet potilaat kärsivät kognitiivisista vaikeuksista. Heillä on vähemmän koulutusta, matalammat tulot ja he työllistyvät harvemmin kuin heidän sisaruksensa ja muista syövistä toipuneet potilaat. Näin kertoo American Psychological Associationin tuore tutkimus.

Aivokasvaimen lapsena sairastaneilla oli erityisesti muistivaikeuksia ja ongelmia toimia tehokkaasti: he saattoivat esimerkiksi unohtaa kesken kaiken, mitä he olivat tekemässä. Pulmia ilmeni myös tunteiden säätelyn alueella.

Eniten neurokognitiivisia ongelmia oli niillä potilailla, joilla oli ollut merkittäviä motorisia tai sensorisia pulmia hoitojen jälkeen. Pahoista kognitiivisista vaikeuksista kertoivat myös potilaat, jotka olivat saaneet sädehoitoa, ja ne henkilöt, joiden kasvain oli sijainnut aivokuoren alueella.

– Tämän vuoksi aivokasvaimen lapsena sairastaneet potilaat tarvitsevat tukiohjelmia aikuistuessaan, tutkijat toteavat.

Tulokset ovat osa suurta tutkimusta, jossa selvitettiin lapsuudessa syövän sairastaneiden selviytymistä. Tutkimus tehtiin 9 klinikassa Yhdysvalloissa, ja tutkimusta johti tohtori Leah Ellenberg Kalifornian yliopiston lääketieteellisestä tiedekunnasta Los Angelesista.

Tutkimus julkaistiin Neuropsychologyn marraskuun numerossa.

Ulla Toikkanen

Kuva Pixmac

 

Edellinen Seuraava Lisää uutisia Anna palautetta uutisesta
Käynnistä keskustelu aiheesta Kerro kollegalle Tulosta

Kerro kollegalle

Lähetä uutinen sähköpostilla


Uusimmat uutiset

Yleislääkärit: Lääkkeiden annosjakelupalvelussa turvallisuusongelmia17.05.2013

Valtuuskunta: Sote-uudistus valmisteltava uudelleen 17.05.2013

Laura jätti jäljen17.05.2013

Susanna Huovisesta uusi peruspalveluministeri17.05.2013

Ajatushautomot miettivät terveydenhuoltoa varsin vähän17.05.2013

TYKS toi 
erikoislääkärit ensilinjaan17.05.2013

Ilmastonmuutos voi lisätä ripulitauteja16.05.2013

Diginatiivit työjärjestelmien äärellä16.05.2013

Stressinhallintaa voi opettaa lääkiksessä16.05.2013

Tarvitaanko opiskelijavalinnassa soveltuvuustestejä?16.05.2013

Suomen Lääkärilehti
Mäkelänkatu 2, PL 49, 00501 Helsinki
Puh. (09) 393 091, Fax (09) 393 0794
laakarilehti@laakarilehti.fi
© Suomen Lääkärilehti 1998-2013