Etusivu » Lääkärilehden uutisia

Terveyskeskuspotilaiden ravitsemus- ja liikuntahoito huonolla tolalla
Julkaistu 21.12.2010 13.12

Vain joka toinen terveyskeskuspotilas hoitaa sepelvaltimotautiaan, kohonnutta verenpainettaan tai diabetestaan ruokavalion tai liikunnan avulla.

Esimerkiksi kohonneen verenpaineen hoidossa 90 % potilaista ilmoittaa noudattavansa lääkehoitoa, mutta ruokavaliota noudattaa vain 40 % miehistä ja 50 % naisista ja liikuntahoitoa vastaavasti vain 50 % miehistä ja 55 % naisista.

Tiedot käyvät ilmi terveystieteiden maisterin Riitta Kortelaisen lisensiaattityöstä. Kyselyn mukaan vähintään lievää masennusta poti 25 % miehistä ja peräti 35 % naisista. Alakuloisuus oli yhteydessä vähäiseen liikuntaan, epäterveelliseen ravitsemukseen sekä tupakointiin. Aktiivinen liikunta ja hyvä mieliala olivat yhteydessä toisiinsa.

Tutkimuksessa todetaan, että ravitsemukseen ja liikuntaan pitäisi kiinnittää nykyistä enemmän huomiota kansanterveystyössä ja erityisesti perusterveydenhuollossa.

Tutkimus on osa Itä-Suomen yliopiston ja KYS:n perusterveydenhuollon yksikön Sydän 2005 -tutkimusta, johon osallistui 1 234 terveyskeskuspotilasta 26 terveyskeskuksessa eri puolilla Suomea. Lisensiaattityö hyväksyttiin 14.12. Itä-Suomen yliopistossa.

Kuva: Pixmac

 

Edellinen Seuraava Lisää uutisia Anna palautetta uutisesta
Käynnistä keskustelu aiheesta Kerro kollegalle Tulosta

Kerro kollegalle

Lähetä uutinen sähköpostilla


Samasta aiheesta aikaisemmin
Uusimmat uutiset

Ura ei lopu oikeudenkäyntiin23.05.2013

Villi poliovirus sairastuttaa Afrikan sarvessa24.05.2013

Odotusajat terveyskeskuksiin kasvoivat24.05.2013

Kyselyillä kiinni masennukseen24.05.2013

Raija Järvenpää Vuoden kollegaksi TAYS-alueelta24.05.2013

Tilastointi turhauttaa terveyskeskuslääkäreitä24.05.2013

Kannattaako leikkaushoito lasten uniapnean hoidossa?24.05.2013

Virus huijaa solun nielaisemaan itsensä24.05.2013

STM:n alaisten tutkimuslaitosten henkilöstö osoitti mieltään23.05.2013

Äitiysneuvolassa jatkossa yksi lääkärintarkastus vähemmän23.05.2013

Suomen Lääkärilehti
Mäkelänkatu 2, PL 49, 00501 Helsinki
Puh. (09) 393 091, Fax (09) 393 0794
laakarilehti@laakarilehti.fi
© Suomen Lääkärilehti 1998-2013