Ajan­kohtai­sta

Uutta tietoa rokotusohjelmaan lisättyjen rokotteiden taloudellisesta arvioinnista

Seulontaohjelman kanssa päällekkäiset Papa-kokeet ovat turhia ja kalliita, toteaa Heini Salo väitöstutkimuksessaan.

Ulla Toikkanen
Kuvituskuva 1

Kuva: Panthermedia

Noin 2 miljoonaa euroa maksava tyttöjen HPV-rokotusohjelma ei kokonaan korvaa kohdunkaulan syövän seulontaa, mutta rokotettujen seulontaa voidaan vähentää. Näin kertoo Heini Salo väitöskirjassaan.

Suomessa otettiin vuosittain 22,4 miljoonalla eurolla 446 000 seulontaluonteista Papa-koetta. Näistä 55 prosenttia oli seulontaohjelman ulkopuolisia kokeita, joista aiheutui 71 prosenttia kustannuksista. Lisäksi naisten genitaalialueen HPV-tautitapauksia hoidettiin ja seurattiin vuosittain 22,3 miljoonalla eurolla, josta lievien solumuutosten osuus oli 15,5 miljoonaa euroa.

Kun sekä seulontaohjelmassa että sen ulkopuolella tehdyt Papa-kokeet otettiin huomioon, 25–69-vuotiaista naisista 87 prosenttia kävi Papa-kokeessa viimeisten viiden vuoden aikana. Ohjelman ulkopuoliset Papa-kokeet sekä korvasivat että olivat päällekkäisiä seulontaohjelman kanssa.

– Päällekkäiset Papa-kokeet ovat turhia ja kalliita sekä aiheuttavat etenkin nuorille naisille itsestään paranevien esiasteiden turhia hoitoja, Salo mainitsee.

Seulontaohjelman ulkopuolinen testaus vähentyy samaan aikaan, kun seulontaohjelma loppuu 60-vuotiaana ja kohdunkaulan syövän ilmaantuvuus lisääntyy uudestaan,

Heini Salon mukaan seulontaohjelman ja sen ulkopuolella otettujen Papa-kokeiden yhteensovittamiseksi on välttämätöntä perustaa kansallinen rekisteri, johon rekisteröidään myös ohjelman ulkopuolella otetut Papa-kokeet.

Pneumokokkirokotusten hyöty riittävä suhteessa kustannuksiin

Kun arvioinnissa otettiin huomioon pneumokokkirokotusohjelman epäsuorat vaikutukset myös rokottamattomiin, päätöksentekijät pitivät pneumokokkirokotusten hyötyjä riittävinä suhteessa kustannuksiin.

Lue myös

Influenssarokotusten estämistä tautitapauksista saadut säästöt hoitokustannuksissa ylittivät rokotusten kustannukset, vaikka lasten rokotusten epäsuoria vaikutuksia rokottamattomiin ei otettu huomioon. Kun rokotusten oletettiin vähentävän 60 prosenttia influenssatapauksista, säästöjen arvioitiin olevan 7,6 euroa yhtä rokotettua 0,5–4-vuotiasta lasta kohti.

Rokotukset pneumokokkibakteeria sekä influenssa- ja papilloomavirusta vastaan lisättiin kansalliseen rokotusohjelmaan 2000-luvulla.

VTM Heini Salon väitöskirja Economic evaluations in adopting new vaccines in the Finnish national vaccination programme (Kansalliseen rokotusohjelmaan lisättyjen rokotteiden taloudellinen arviointi) tarkastetaan 10.3.2017 Helsingin yliopistossa.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030