Mikään ei riitä

Erikoistuvat lääkärit tekevät paljon töitä. He ovat ­jatkuvasti uuden edessä ja päivystävät muita enemmän. Miten he jaksavat?

Ei erikoistuvaa suuri työmäärä niinkään rasita, pohtii Lotta Grönholm. Lääkärikoulutuksen läpikäyneet ovat tottuneet tekemään töitä.

– Ongelmia aiheuttaa sen sijaan usein tuen ja arvostuksen puute sekä tunne siitä, että joutuu ottamaan enemmän vastuuta kuin mihin tiedot ja taidot riittävät.

Grönholm on LT ja hammaslääketieteen lisensiaatti. Hän erikoistuu parhaillaan syöpätauteihin HYKS:n syöpäkeskuksessa. Suunnitelmissa on hankkia seuraavaksi palliatiivisen lääketieteen erityispätevyys. Grönholm nauraa olevansa erikoistumisen ammattilainen.

– Erikoistuva lääkäri harjoittelee lääkärintaitojen lisäksi työelämän lainalaisuuksia. Työt eivät lopu tekemällä, joten lääkärin pitäisi itse pyrkiä määrittämään oman työnsä rajoja. Tämä on oikeastaan koko työuran mittainen polku.

Seniori on avainasemassa

Grönholm toteaa, että erikoistuva lääkäri tarvitsee laajaa kokemusta erikoisalansa töistä – eikä kokemuksia saa kuin kokemalla. Uran alkuvaiheessa oleva tarvitsee oppiakseen kuitenkin tukea ja aikaa.

– Seniori on avainasemassa. Liian moni kokee jäävänsä yksin haastavissa tilanteissa. Seniori antaa sen kokemuksen, jota ei oppikirjoista löydä ja mitä on itse vasta keräämässä.

Kuormitusta lisää myös se, että työpaikkaa tai työpistettä vaihdetaan monta kertaa erikoistumisen aikana.

– Juuri kun on oppinut yhden työpaikan käytännöt, on aika vaihtaa toiseen ja aloittaa alusta. Opittua ei saa heti soveltaa käytäntöön.

Erikoistuvien lääkärien työnkuvat ovat usein hyvin tarkasti määriteltyjä, eikä joustovaraa juuri ole.

– Yleensä työpaikoilla lääkäri joustaa. Kaikille voi kuitenkin tulla eteen esimerkiksi hankalia elämäntilanteita. Olisi hyvä, että myös työ voisi olla joustavaa.

Grönholm on myös varaluottamusmies ja kohtaa sitäkin kautta työpaikan ristiriitatilanteita.

– Useimmat tsemppaavat ja jaksavat, mutta jossain vaiheessa tulee tilanne, jossa alkaa miettiä, mitä järkeä tässä on. Uupuminen ei välttämättä tule esiin erikoistumisen aikana, vaan vasta sen jälkeen.

Uupuminen lähtee arvostuksen puutteesta

– Monesti uupuminen lähtee arvostuksen puutteesta, Grönholm pohtii.

– Monissa sairaaloissa on edelleen tiukka hierarkia, jossa erikoistuva on lääkäreistä alimpana, mutta voi jäädä muidenkin ammattiryhmien seurassa yksin. Työnantajan tehtävänä olisi kehittää yhteishenkeä työpaikalla.

Työnantaja on viime kädessä vastuussa työhyvinvoinnista. Työpaikan käytännöillä on paljon merkitystä siihen, millaiseksi erikoistuvan lääkärin kokemus muodostuu.

Grönholm muistuttaa Lääkäriliiton laatimista hyvän työpaikan kriteereistä. Kriteerien mukaan lääkärillä on mahdollisuus vaikuttaa itse työnsä sisältöön, työmääräänsä, työtahtiin ja esimerkiksi aikatauluunsa ajanvarauksia tehtäessä. Hänellä on myös mahdollisuus konsultoida ja saada opastusta kokeneemmilta lääkäreiltä.

Hyvässä työpaikassa lääkäri saa osallistua laadukkaaseen täydennyskoulutukseen 10 päivänä vuodessa. Erikoistuvalle laaditaan koulutussuunnitelma.

Grönholmin kokemuksen mukaan kriteerit toteutuvat harvassa paikassa.

– Hyviä ja kollegiaalisia työpaikkojakin silti on! Kannustavaan ja positiiviseen työilmapiiriin pitäisi aina pyrkiä.

Työ ei ole koko elämä

Myös itse voi vaikuttaa siihen, miten jaksaa.

– Kannattaa pitää huoli siitä, että on muutakin elämää. Itse ajattelen, etten ole uupunut, koska minulle on selvää, ettei työ ole elämän tärkein asia.

Myös kollegoiden kanssa keskustelu pitää uupumusta loitolla.

– Minusta ajatuksien ja kokemuksien vaihto on hyväksi, kunhan pahanpuhumiseen ei lähdetä. Pitää voida purkaa tunnelmia ja myös kritisoida vallitsevia käytäntöjä yhdessä.

Grönholm arvioi kokemuksiinsa vedoten, että pahimmassa uupumisvaarassa ovat työorientoituneimmat. Hän pitääkin positiivisena nykyistä henkeä, jonka mukaan on ok pitää opiskeluaikana välivuosi tai tehdä töitä osa-aikaisesti.

– Kyllähän töissä käymisen pitää olla mukavaa. Jotain on pielessä, jos kaikki vapaa-aika menee työpäivästä toipumiseen. On hyvä, että nuoret lääkärit ajattelevat myös itseään ja pyrkivät olemaan onnellisia.

Ensimmäiset työvuodet ovat riskialttiita

Nuoret, alle 35-vuotiaat kokevat vaikutusmahdollisuutensa töissä heikommiksi kuin muut lääkärit. He kokevat myös yksintyöskentelyn selvästi kuormittavammaksi kuin muut. Tämä paljastuu Lääkäriliiton Työolot ja terveys 2015 -tutkimuksesta. Sama ryhmä kokee muita useammin potilastyön kuormittavan.

Myös liiton asettama, vuonna 2012 työskennellyt lääkärin työhyvinvointi -työryhmä nosti esiin uransa alussa olevat lääkärit. Työryhmän mukaan ensimmäiset työvuodet ovat riskialttiita työhyvinvoinnin kannalta.

Ongelmia aiheuttavat kokemattomuudesta johtuva epävarmuus, auktoriteetin puute sekä vanhempien lääkärien ja muun hoitohenkilökunnan joskus vähättelevä suhtautuminen. Lisäksi nuoret lääkärit kantavat suuremman vastuun epämiellyttäviksi koetuista työtehtävistä, kuten päivystyksestä.

Ryhmän listaamiin ratkaisuihin kuuluvat riittävä perehdytys, konsultaatiotuki ja tuutorointi. Nuorta lääkäriä pitäisi kohdella tasapuolisesti päivystyslistoista, lomista ja koulutuksesta sovittaessa. Työtehtävät ja työtahti pitäisi sopia lääkärin osaamistason mukaan.

Esimiehen pitäisi tiedustella säännöllisesti nuoren lääkärin hyvinvointia ja työn rasittavuutta. Työnkuvaa pitäisi voida muokata niin, että tunne työn hallinnasta säilyy.