Lehti 24: Ajan­kohtai­sta 24/2017 vsk 72 s. 1542

Näin kirjoitat sähköisen reseptin purjeveneestä

Ulla Toikkanen
Kuvituskuva 1

Mitä lääkärin pitäisi muistaa, kun hän tekee sähköisen lääkemääräyksen kesällä esimerkiksi mökillä tai purjeveneessä, THL:n projektipäällikkö Harri Nurmi?

– Kun Kelain on käytössä, lääkäri tarvitsee kannettavan tietokoneen, kortinlukijan ja varmennekortin. Kelainta voi käyttää myös Android-tabletilla, jos Bluetoothin kautta kytketty kortinlukija ja varmennekortti ovat käytössä, toteaa Nurmi.

Lääkäriliiton terveyspolitiikan asiantuntija Lauri Vuorenkoski muistuttaa, että kortinlukijan voi liittää myös USB-liitäntään osaan Android-laitteista. Bluetooth-yhteys ei siis ole ainoa vaihtoehto.

Väestörekisterikeskuksen kortinlukijaohjelmistosta on Android-versio, joka täytyy olla tabletissa tai puhelimessa ladattuna Kelaimen käyttämistä varten.

Lue myös

– Kelainta ei voi toistaiseksi käyttää Applen laitteilla. Väestörekisterikeskus ei tarjoa kortinlukijaohjelmistoa niille, enkä tiedä, milloin ohjelmisto tulossa, Nurmi mainitsee.

Vuorenkosken mukaan puhelin- tai paperireseptin voi lain mukaan tehdä silloin, kun on tekninen häiriö, jolloin Kelainta ei voi käyttää, tai lääkehoidon tarve on kiireellinen. Tällöin lääkemääräykseen tulee merkitä, kummasta tilanteesta on kyse.

– Pro auctore -lääkemääräys tehdään myös paperisena.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030