Ajan­kohtai­sta

Valinnanvapauslaki uhkaa murentua perustuslakivaliokunnan hampaissa

Perustuslakivaliokunta näkee palveluiden yhtiöittämisessä perustuslaillisia ongelmia.

Tuomas Keränen
Kuvituskuva 1

Perustuslakivaliokunnan hampaankolossa hiertää kaksi valinnanvapauteen liittyvää perustuslaillista ongelmaa, uutisoivat useat medialähteet viime päivinä. Medioiden mukaan suurin ongelma piilee palveluiden yhtiöittämisessä, johon hallituksen sote-esityksessä ei ole annettu vaihtoehtoa.

Uutislähteiden mukaan perustuslakivaliokunnassa pidetään ongelmallisena sitä, että julkinen tehtävä annettaisiin muulle kuin viranomaiselle eikä julkinen valta voisi toteuttaa tehtäväänsä muuna kuin yhtiönä.

Toinen valinnanvapauteen liittyvä kuoppa nähdään alueellisessa eriarvoisuudessa, mikä asettaisi suuret kaupungit ja haja-asutusalueet palveluiden suhteen eri tasolle. Valiokunnan mukaan kaupungeissa valinnanvapaus toteutuisi huomattavasti laadukkaammin kuin haja-asutusalueilla.

Sote-uudistuksen valmistelua johtava alivaltiosihteeri Tuomas Pöysti sanoi viime viikolla Demokraatille, että hallitus on käyttänyt valmistelussa asiantuntijoita, joiden näkemyksen perusteella hallituksen esitys kokonaisuudessa on varman päälle pelaamista. Siinä mielessä valiokunnan näkemys perustuslaillista ongelmista näyttäytyy eri valossa, sanoo Lääkäriliiton politiikkatoimialan johtaja Heikki Pärnänen.

– Jos toiset asiantuntijat ovat täysin eri mieltä tai perustuslakivaliokunnasta viestitään, että he ovat, niin ei siinä sitten ihan pelkästään objektiivista perustuslainmukaisuuden juridista tulkintaa voi olla kysymyksessä. Siinä on muutakin, Pärnänen toteaa.

Luopumispäätös on jo tehty?

STT:n tietojen mukaan kokoomus voisikin tarpeen mukaan joustaa pakkoyhtiöittämisestä, jos läpinäkyvyys ja vertailtavuus saadaan toteutettua muilla tavoin.

Iltalehti kirjoittaa, että hallituksessa on tehty jo päätös luopua pakkoyhtiöittämisestä ja valinnanvapautta koskeva lakiesitys olisi viety uudelleen valmisteltavaksi STM:ään. Lehden mukaan julkisista sote-keskuksista tehdään liikelaitoksia, joilla säilyisi konkurssisuoja. Yksityisille palveluntuottajille jäisi mahdollisuus kannella jälkikäteen viranomaisille, jos epäilevät rikkomuksia kilpailusäännöksissä.

Lue myös

Kokoomukselle valinnanvapauslain murentuminen merkitsisi kovaa iskua. Siksi he vaihtoivat perustuslakivaliokuntaan Anne-Mari Virolaisen tilalle entisen perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja Ben Zyskowiczin. Pärnästä liike häiritsee.

– Kyllä se kai jonkinlainen signaali on siitä, mikä ainakin minua on häirinnyt tässä keskustelussa. Kun on puhuttu siitä, että perustuslakivaliokunta ei ole poliittinen elin, vaan se tarkastelee nimenomaan peruslainmukaisuutta lakiesityksissä. Tässä keskustelussa syntyy vaikutelma, että keskustelussa ei katsella asioita asiantuntijuuden kautta, vaan aika vahvasti on mukana poliittista punnintaa.

Pärnäsen mukaan herää kysymys, tarvittaisiinko meilläkin ihan oikeasti riippumaton perustuslakituomioistuin, kuten suuressa osassa länsimaita on.

– Sitä tämä Zyskowiczin mukaan tuominen on, että poliittista harkintaa on vahvasti mukana. Sitä ymmärtääkseni ei ole ennen ollut perustuslakivaliokunnassa tai ainakin niin on aina korostettu.

Peruslakivaliokunnan mietinnön pitäisi valmistua ensi viikolla.

Kuva: Panthermedia

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030