Ajan­kohtai­sta

Aiempi sektio lisää komplikaation riskiä kohdunpoistossa

Tanskalainen tutkimus tuo lisää tietoa siitä, miksi sektioita kannattaa välttää.

Miia Soininen
Kuvituskuva 1

Aiemmin elämässä koettu sektio lisää komplikaatioiden riskiä kohdunpoistossa. Myös uusintaleikkauksen riski kasvaa.

Tanskalaisen rekisteritutkimuksen mukaan yhden sektion kokeneilla naisilla oli 31 prosenttia suurempi riski joutua uusintaleikkaukseen kohdunpoiston jälkeen kuin naisilla, jotka olivat synnyttäneet vain alateitse. Vähintään kaksi sektiota kokeneilla riski oli 35 prosenttia suurempi.

Keisarileikatuilla oli enemmän komplikaatioita ja heille tehtiin enemmän verensiirtoja alateitse synnyttäneisiin verrattuna.

Tutkimus käsitti noin 7 700 naista, jotka päätyivät kohdunpoistoon. Heistä 69 prosenttia ei ollut kokenut sektiota, 22 prosenttia oli kokenut yhden ja vajaat 10 prosenttia useampia. Kaikkiaan 5 prosenttia naisista joutui uusintaleikkaukseen, kun kohdunpoistosta oli korkeintaan kuukausi.

Sektiot kuuluvat maailman yleisimpiin leikkauksiin. Arviolta 18,6 prosenttia synnytyksistä on sektioita, ja niiden määrä on kasvussa.

Lue myös

Tutkijoiden mukaan sektion vaikutuksista naisen elämän myöhempiin leikkauskomplikaatioihin on vain vähän tutkimustietoa.

– Tulokset tukevat pyrkimyksiä vähentää keisarileikkauksia, jotka eivät ole lääketieteellisesti tarpeen, he kirjoittavat.

Tutkimus julkaistiin JAMA Surgery -lehdessä.

Kuva: Fotolia

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030