Ajan­kohtai­sta

Uuden palkkausjärjestelmän sorvaus alkaa

Ennen varsinaisia neuvotteluja tehdään laskennallinen kokeilu kolmessa maakunnassa.

Hertta Vierula
Kuvituskuva 1

KT Kuntatyönantajat, Suomen Lääkäriliitto ja Suomen Hammaslääkäriliitto hahmottelevat parhaillaan uutta lääkärisopimusta.

Koska kysymyksessä on iso rakenteellinen muutos, suunnitelmia testataan tänä syksynä kolmessa maakunnassa. Kokeilu on laskennallinen eli kenenkään palkka ei oikeasti tässä vaiheessa muutu. Kokeilussa lasketaan, millaiseksi palkka uuden järjestelmän mukaan muodostuisi. Koska palkat eivät oikeasti muutu, täsmällisiä tuloksia ei myöskään julkisteta, vaan niitä käytetään neuvottelujen pohjana.

– Vain kokeilemalla käytännön olosuhteissa saamme selville, toimiiko uusi järjestelmä niin kuin on ajateltu, kertoo Lääkäriliiton neuvottelujohtaja Laura Lindholm.

Maakuntia, joissa kokeilu tehdään, ei ole vielä paljastettu.

– Julkistamme ne myöhemmin syksyllä, Lindholm lupaa.

Kokemus paremmin huomioon

Palkkausjärjestelmää halutaan kehittää siihen suuntaan, että kokemuksen ja pätevyyden karttuminen huomioitaisiin paremmin. Tällä hetkellä palkkahinnoittelussa on viisi porrasta opiskelijasta ylilääkäriin.

Ongelmana on ollut se, että erikoislääkärin palkkaluokasta pääsee ylemmäs vain ryhtymällä ylilääkäriksi.

Lue myös

– Pitäisi olla mahdollista palkita paremmin myös ammattitaitoaan kehittävää kliinikkoa ilman, että hänen tarvitsee ottaa hallinnollisia tehtäviä, Lindholm kuvaa.

Automaattisista ikälisistä haluttaisiin siirtyä järjestelmään, joka ottaisi paremmin huomioon lääkärin henkilökohtaisen ammatillisen kehittymisen.

Myös käynti- ja toimenpidemaksuissa haluttaisiin ottaa paremmin huomioon tilanteen vaativuus.

– Kun näemme testauksen perusteella, miten suunniteltu palkkausjärjestelmä oikeasti vaikuttaa, voimme aloittaa neuvottelut työnantajapuolen kanssa, Lindholm summaa.

Kuva: Nina Kaverinen

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030