Lehti 38: Ajan­kohtai­sta 38/2017 vsk 72 s. 2068

Voiko liitto puuttua jäsenen toimintaan?

Lääkäreiden keskuudessa on herännyt ­kysymyksiä, mitä liitto voi tehdä, jos jäsen hoitaa potilaitaan ­epäasiallisesti ja ­markkinoi näyttöä vailla olevia hoitoja.

Ulla Toikkanen

Lääkäriliiton toiminnanjohtaja Heikki Pälve toteaa, että lääkärin tulee valansa mukaisesti "työssään noudattaa tutkimustiedon ja kokemuksen hyödyllisiksi osoittamia menetelmiä."

– Liitto on keskeisesti mukana myös Maailman lääkäriliiton Helsingin julistuksessa, jonka mukaan potilaan täytyy tietää uusia hoitomuotoja käytettäessä tai kokeiltaessa, että kyseessä on kokeellinen hoito, Pälve kertoo.

Helsingin julistus niin ikään edellyttää, että lääkäri tekee ilmoituksen eettiselle toimikunnalle, jos hän aikoo hoitaa kokeellisesti useita potilaita.

Pälven mukaan potilasturvallisuus vaarantuu hyvin helposti, jos lääkäri ei aseta omaa toimintatapaansa avoimeksi muiden lääkäreiden pohdinnalle.

– Siksi Lääkäriliitto edellyttää, että yksittäinen lääkäri sitoutuu edellä mainittuihin periaatteisiin ja kollegat katsovat, että myöskin työtoverit noudattavat niitä.

Kollegan kanssa keskusteltava

Pälve huomauttaa, ettei Lääkäriliitto ole lääketieteellinen asiantuntija eikä voi pohtia yksittäisen erikoisalan ja taudin hoidon laatua. Kollegan pitää ensisijaisesti puuttua toisen lääkärin toimintaan, jos on havainnut sen epäasialliseksi.

– Jos tämä ei auta, ylilääkärin täytyy ottaa vastuu epäasiallisesti toimineen lääkärin työskentelystä. Mikäli lääkäri jatkaa tällaista toimintaa, asiasta on viime kädessä tehtävä ilmoitus Valviralle.

Pälve kertoo, että liittokin määrätyissä tilanteissa ottaa lääkäriin yhteyttä, kun epäasiallinen toiminta tulee esiin. Kurinpitotoimena liitto voi antaa jäsenelle huomautuksen tai varoituksen tai erottaa jäsenyydestä.

Lue myös

Liiton markkinointiohjeet koskevat kaikkia lääkäreitä

Liiton markkinointiohjeissa todetaan, että lääkäripalvelujen markkinoinnin tulee antaa potilaille oikea ja luotettava kuva lääkärin ja lääkäripalveluja tarjoavien yritysten palveluista.

Lääkäriliitto saa Pälven mukaan säännöllisesti ilmoituksia epäasiallisesta markkinoinnista. Liitto lähettää jäsenelle kirjeen, kun saa tiedon tällaisesta toiminnasta.

– Yleensä yhteydenotto liitosta riittää korjaamaan markkinoinnin toteutuksen. Rajojen rikkomisen syynä on tavallisesti ollut tietämättömyys.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030