Ajan­kohtai­sta

Macchiarini välttyi syytteiltä

Kirurgia vastaan ei ole riittävästi näyttöä. Päätös herättää hämmästystä.

Miia Soininen
Kuvituskuva 1

Kirurgi Paolo Macchiarini ei saa syytteitä kohua herättäneestä leikkaustoiminnastaan. Ruotsalaisten syyttäjien mukaan näyttö on riittämätöntä.

Macchiarini tutki Karoliinisessa yliopistosairaalassa keinotekoisen henkitorven soveltuvuutta ihmiselle vuosina 2011–2013. Kolme potilasta kuoli.

Syyttäjien mukaan Macchiarini menetteli varomattomasti ja otti tietoisesti riskejä. Ei kuitenkaan pystytä osoittamaan, että potilaiden kuolemat olisivat johtuneet nimenomaan kyseisistä leikkauksista.

Yksi Macchiarini-tapauksen ilmi tuoneista lääkäreistä, Karl-Henrik Grinnemo, hämmästyi päätöksestä ja pitää sitä pienenä skandaalina. Hänestä päätös uhkaa potilasturvallisuutta.

– Se tarkoittaa, että voi periaatteessa tehdä kokeita vaikeasti sairailla potilailla, joille ei ole muuta hoitomenetelmää. Se on todella hälyttävää, hän sanoo Läkartidningenin haastattelussa.

Lue myös

Macchiarini-tapauksen selvittely on johtanut muun muassa Karoliinisen instituutin johdon erottamiseen vuosi sitten.

Muut lähteet:

Läkartidningen: Inget åtal mot Paolo Macchiarini – går inte att bevisa brott

Ruotsin syyttäjäviranomaisen tiedote

Kuva: Fotolia

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030