Lehti 38: Liitto toi­mii 38/2018 vsk 73 s. 2103 - 2104

Kenen arvoilla pelaat?

Miten etiikka ja arvot näkyvät sosiaali- ja terveydenhuollossa? Ovatko arvot pelkkää sanahelinää vai ohjaavatko ne todella toimintaa?

Sari Kosonen
Kuvituskuva 1

Arvovalintoja ja etiikkaa pohdittiin seminaarissa, jonka Lääkäriliitto järjesti yhteistyössä ETENEn, Talentian ja Tehyn kanssa. Tilaisuus oli tarkoitettu sosiaali- ja terveydenhuollon eettisistä kysymyksistä kiinnostuneille käytännön ammattilaisille, esimiehille, johtajille, opettajille ja tutkijoille.

Muuttuvista arvoista alusti emeritusprofessori Ilkka Niiniluoto.

– On itseisarvoja, jotka ovat hyviä sinänsä. Välinearvot puolestaan ovat hyödyllisiä toisten arvojen kannalta, uskomusten mukaan.

– Suomalaisten arvoja on tutkittu paljon. Kestosuosikkeja ovat terveys ja rehellisyys. Tänä vuonna tehdyssä tutkimuksessa arvoista ykkössijalle on noussut turvallisuus.

Niiniluoto totesi, että eri aikakausina painottuvat eri arvojärjestelmät.

– Esimerkiksi 1960-luvulla painotettiin sosiaalisia arvoja hyvinvointivaltiossa. 1980-luvulla korostettiin hedonistisia arvoja, nautintoa ja mielihyvää. Nousussa 2010-luvulla ovat mahtiarvot kuten valta, raha ja voitot.

Osallistujia pyydettiin pohtimaan, mitä arvoja he pitävät sosiaali- ja terveydenhuollossa itseisarvoina, mitä taas välinearvoina. Esimerkiksi potilaan hyvää hoitoa pidettiin itseisarvona. Mutta mitä hyvä hoito on? Se pitäisi määritellä entistä selkeämmin.

Itseisarvot ja välinearvot voivat myös mennä sekaisin. Keskustelussa nousi esiin valinnanvapaus esimerkkinä välinearvosta, jota on alettu pitää itseisarvona.

Mitä on elämän kunnioittaminen?

Monilla ammattikunnilla on omia huoneentauluja tai eettisiä ohjeita. Niin myös lääkäreillä.

Lääkäriliiton toiminnanjohtaja Kati Myllymäki kertasi liiton arvot: ihmisyys, elämän kunnioittaminen, eettisyys, korkea ammattitaito ja kollegiaalisuus. Lääkäriliitto on laatinut myös eettiset ohjeet, joita lääkärien tulee noudattaa ammattia harjoittaessaan. Lisäksi on kollegiaalisuusohje, jonka tarkoituksena on pitää yllä arvonmukaista henkeä ja hyvää toveruutta lääkärikunnan keskuudessa.

– Vaikka arvoista vallitsisi yksimielisyys, ongelmana on, että eri ihmiset tulkitsevat niitä eri tavoin. Esimerkiksi mitä on elämän kunnioittaminen? Viimeaikainen aborttikeskustelu ja lakialoite eutanasiasta osoittavat, että siitä ollaan montaa mieltä, Myllymäki totesi.

– Kenen arvoilla pelataan: yhteiskunnan, työnantajan, esimiehen, profession vai omien henkilökohtaisten arvojen? Euro on kova konsultti. On myös hyvä pohtia, ovatko omat arvot muuttuneet, ja onko se seurausta viisastumisesta vai kyynistymisestä.

Kollegiaalisuuskaan ei ole itsestään selvää. Ammattikunnan sisällä voi olla erimielisyyksiä. Toisaalta moniammatillisuus tuo haasteita.

– Kollegiaalisuus ei ole vain lääkärien asia. Koko hoitotiimin ja työyhteisön on rakennettava toimintatapoja potilaan parhaaksi, Myllymäki korosti.

Lue myös

Ihminen ensin vai tuloksellisuus ensin?

Mielenterveyden keskusliiton toiminnanjohtaja Olavi Sydänmaalakka käsitteli esityksessään haavoittuvassa asemassa olevien ihmisten kanssa toimimista.

– Työssäni näen paljon ihmisiä, jotka ovat jääneet syystä tai toisesta syrjään. On tärkeää oppia näkemään ihminen tulijana ja tuojana. Sairaus on vain yksi hetki tai siivu ihmisestä – kokonaisuus on paljon enemmän.

– Mitkä ovat valmiutemme katsoa ihmistä kokonaisvaltaisesti? Mitä on esimerkiksi osatyökykyisyys? Kuka meistä on täysin työkykyinen? Asennemuutosta tarvittaisiin. Toivoisin, että lähtisimme liikkeelle ihminen ensin -periaatteella, eikä tuloksellisuus ensin.

– Toisen ihmisen kunnioittamista ei saa käskemällä esiin. Iskusana on luottamus. Luottamus on läsnäoloa, kuuntelemista ja vuoropuhelua, Sydänmaalakka sanoi.

Arvovalinnat, etiikka ja johtaminen –seminaari järjestettiin Säätytalolla Helsingissä 12.9.2018.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030