Lääketieteellisiin tiedekuntiin hyväksyttiin enemmän

Tänä syksynä lääkärinopintonsa aloittaa 550 opiskelijaa, joka on noin 70 enemmän kuin viime vuonna. Helsinki on edelleen yliopistoista vetovoimaisin, pyrkijöitä sinne oli 534, vaikka aloituspaikkojen määrä pysyi ennallaan, eli sadassa. Tänä vuonna lisättiin eniten aloituspaikkoja Kuopioon, 25 paikkaa, seuraavaksi Tampereelle, 20 paikkaa, Ouluun 15 paikkaa ja Turkuun 10. Hakijoiden määrä on edellisistä vuosista hiukan vähentynyt Helsingissä, Turussa ja Oulussa, mutta Tampereella ja Kuopiossa määrä on lisääntynyt. Yhteensä hakijoita oli tänä vuonna 2 211, kun viime vuonna heitä oli 2194. Sisäänpääsyprosentti oli Helsingissä 19, Tampereella 22, Turussa 26, Kuopiossa 28 ja Oulussa 31.

Avoin artikkeli Ajan­kohtai­sta 34/2001 Kommentteja

Kantasolut askarruttivat eurooppalaisia lastentautien tutkijoita Kantasolusiirroilla vakiintunut asema lasten veri- ja syöpätautien hoidossa

Helsinkiin kokoontui elokuussa noin 350 lastentautien tutkijaa eri puolilta Eurooppaa keskustelemaan alaa koskevista ajankohtaisista teemoista, joista keskeisiä puheenaiheita olivat kantasoluhoidot ja -tutkimus. Euroopan lastentautien tutkijoiden yhdistys jakoi myös nuoren tutkijan palkinnot, jotka saivat LL Tiina Asikainen HUS:n Lasten ja nuorten sairaalasta ja LK, tutkija Heikki Lukkarinen Turun yliopiston sydäntutkimuskeskuksesta.

Ulla Toikkanen

Avoin artikkeli Ajan­kohtai­sta 34/2001 Kommentteja

Pelkkää lumetta (Pääkirjoitus SLL 33/2001)

Tieteellisesti pätevämpi selko lumevaikutuksesta saadaan vertaamalla lumeryhmää ja kokonaan hoitamatta jätettyä ryhmää oikealla tavalla satunnaistetuissa tutkimuksissa. Sellaisia löytyi toistasataa ja niihin kuului 40 erilaista kliinistä tilaa tai sairautta (1). Käytetty lume oli farmakologinen (esim. tabletti), fysikaalinen (esim. manipulaatio) tai psykologinen (esim. keskustelu). Tulokset yllättivät. Kun tutkimuksissa arvioitiin hoitojen joko–tai-vaikutusta (binaarinen), ei lumeesta ollut subjektiivista eikä objektiivista apua. Vähintään kolmesti oli selvitetty esimerkiksi lumeen tehoa pahoinvointiin, depressioon ja tupakasta vierottamiseen. Kun hoidon tehon mittari oli jatkuva (ei-binaarinen), potilaat hyötyivät lumeesta hieman subjektiivisesti – erityisesti pienissä tutkimuksissa – mutta eivät taaskaan objektiivisesti. Apu oli kuitenkin sangen vähäinen: esimerkiksi kivun helpottuminen 6,5 mm visuaalisella 100 mm:n asteikolla. Muita näihin tutkimuksiin kuuluneita vähintään kolmesti selvitettyjä tiloja olivat lihavuus, astma, verenpainetauti, unettomuus ja ahdistuneisuus.

Avoin artikkeli Ajan­kohtai­sta 21.8.2001 Kommentteja

Lääkärilakko on loppunut (pääkirjoitus SLL 33/2001)

Lääkärit ovat palanneet tämän lehden numeron ilmestyttyä normaaleihin töihinsä. Lakko oli poikkeuksellisen pitkä ja sen vaikutukset ovat tuntuvia paitsi lääkäreiden palkkakehitykseen, toivon mukaan myös terveydenhuollon toimintamahdollisuuksiin ja työmarkkinamekanismeihin. Lääkärien lakko koetteli yllättävän paljon sekä tuposopimusjärjestelmää että koko työmarkkinamekanismiakin. Normaalit työmarkkinariitojen sovittelujärjestelmät eivät tahtoneet riittää, ja korkeimmalla poliittisella tasolla keskusteltiin vakavasti jo poikkeuksellisista lainsäädäntötoimista. Lääkäriliiton ehdotuksesta valtiovaltakin joutui puuttumaan peliin, kun työministeri nimitti sovittelulautakunnan.

Avoin artikkeli Ajan­kohtai­sta 21.8.2001 Kommentteja

Lakko ei ole lisännyt yksityislääkäritoimintaa

Lakossa olevat lääkärit ovat tehneet työtaistelun aikana saman verran yksityistä lääkärintyötä kuin muulloinkin. 90 % lääkäreistä ilmoittaa yksityispotilaiden määrän pysyneen lakon aikana ennallaan. Yksityistä lääkärintyötä tekevien määrä ei ole lakon aikana kasvanut vaan supistunut 10 lääkärillä. Tämä ilmenee Lääkäriliiton heinäkuussa suorittamasta kyselystä, johon vastasi 1 826 lakossa olevaa lääkäriä.

Marit Henriksson

Avoin artikkeli Ajan­kohtai­sta 30-32/2001 Kommentteja

Parkinson-potilaille odotetaan uusia hoidon tehoa pidentäviä lääkkeitä

Kun Parkinsonin tautia sairastavilla havaittiin olevan tyvitumakkeissa vain hyvin vähän dopamiinia, saatiin tautia lievittämään pian myös tehokas hoito. One of the miracles of medicine, luonnehti amerikkalainen professori Melvin D. Yahr dopamiinin esiasteen, levodopan, käyttöönottoa vieraillessaan heinäkuussa Helsingissä Parkinson-tutkijoiden kongressissa.

Marianne Jansson

Avoin artikkeli Ajan­kohtai­sta 30-32/2001 Kommentteja

AHA uudisti suosituksensa: Hormonikorvaushoitoa ei pidä perustella sydäntautien ehkäisyllä

Vaihdevuosien jälkeistä hormonikorvaushoitoa ei pidä määrätä sydänsairauksien ehkäisemiseksi, vaan päätöksen pitää perustua muihin seikkoihin, toteaa American Heart Association (AHA) lausunnossaan, joka julkaistiin Circulation-lehdessä 24.7. Näin AHA muuttaa linjaansa, sillä aiemmin estrogeenin edullisten lipidivaikutusten merkitystä sydäntautien ehkäisyssä pidettiin korvaushoidon tärkeänä perusteena, varsinkin kun vaihdevuosien jälkeen naisten sepelvaltimotautivaara lisääntyy.

Marianne Jansson

Avoin artikkeli Ajan­kohtai­sta 30-32/2001 Kommentteja

Pääkirjoitus 27-29B: Miksi lääkärilakko jatkuu edelleen?

Koko kevään ajan käytiin sitten valtakunnansovittelijan johdolla keskusteluja, joissa Lääkäriliitto vastuullisesti pyrki hakemaan ratkaisuja sopimusriitaan, tuoden esille kompromissivalmiuttaan ja -haluaan ja tullen myös sopimuksen kustannusraamissa vastaan – toisin kuin KT. Tämänkaltaisessa asetelmassa sovittelu ei luonnollisestikaan edistynyt, KT:n jähmetyttyä puolustamaan TUPO-linjaa.

Avoin artikkeli Ajan­kohtai­sta 25.7.2001 Kommentteja
Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030