Nolla tapaturmaa -ajattelua juurrutetaan työpaikoille

Suomessa sattuu 120 000 työtapaturmaa vuodessa, ja noin 40 ihmistä kuolee työssa tapahtuneissa onnettomuuksissa joka vuosi. Työtapaturmien riski on vähentynyt viime vuosikymmeninä, mutta edelleen Suomessa sattuu enemmän tapaturmia työssä kuin yleensä läntisissä teollisuusmaissa. Rakentamisessa ja teollisuudessa on tapahtunut eniten työtapaturmia 2000-luvun alussa. Taloudellisella nousukaudella sattuu tavallisesti enemmän onnettomuuksia työssä kuin laskusuhdanteen aikana.

Ulla Toikkanen

Avoin artikkeli Ajan­kohtai­sta 48/2004 Kommentteja

Lasten ja nuorten tupakasta vieroitus on yhä vaikea puheenaihe Suomessa jo tuhansia nikotiiniriippuvaisia nuoria

Joka kolmas 16-vuotias tupakoi päivittäin. Osa heistä on tupakoinut säännöllisesti jo usean vuoden ajan. Suomessa on nikotiiniriippuvaisia lapsia ja nuoria, mutta yhä väitellään, missä iässä tupakoinnin ehkäisyvalistus pitäisi aloittaa. Milloin päästään keskustelemaan jo riippuvaisten nuorten vieroittamisesta?

Ulla Järvi

Avoin artikkeli Ajan­kohtai­sta 48/2004 Kommentteja

Pirkko Sainiosta Vuoden 2004 Kunnallislääkäri

Yleislääketieteen erikoislääkäri Pirkko Sainio on valittu Vuoden 2004 Kunnallislääkäriksi. Valinnan tekee Kunnallislääkärit ry. Yhdistyksen mukaan Sainio on tehnyt vuodesta 1972 lähtien terveyskeskuslääkärin työtä sosioekonomisesti erittäin haasteellisella, jatkuvasti kasvavalla alueella Helsingin Mellunmäen peruspiirissä. Hän on vuosien mittaan kyennyt muuttamaan työtapojaan potilaitten asettamien vaatimusten mukaisesti menettämättä uskoaan työnsä tärkeyteen tai tuloksellisuuteen. Esimerkillään hän on myös rohkaissut työtovereitaan ja ohjauksessaan työskenteleviä opiskelijoita.

Avoin artikkeli Ajan­kohtai­sta 48/2004 Kommentteja

ReijoWaaran palkinto Tapani Kiminkiselle

Vuoden 2004 Konrad ReijoWaaran palkinto on myönnetty saarijärveläiselle terveyskeskuslääkäri Tapani Kiminkiselle. Suomalainen Lääkäriseura Duodecim ja Suomen Lääketieteen Säätiö myöntävät palkinnon kunnianosoituksena käytännön lääkärille, jonka työtä leimaavat korkea ammattitaito, ahkeruus ja auttamisen halu. Kiminkinen toimii erittäin aktiivisesti mm. diabeteksen ehkäisyssä ja valistaa ihmisiä terveellisistä ruokatottumuksista ja liikunnan tarpeellisuudesta.

Avoin artikkeli Ajan­kohtai­sta 48/2004 Kommentteja

Antibioottien hyödystä sepelvaltimotaudin ehkäisyssä ei näyttöä

Havainnot infektioiden ja sepelvaltimotaudin yhteydestä käynnistivät viime vuosikymmenellä joukon tutkimuksia, joissa sepelvaltimotautitapahtumia on pyritty ehkäisemään antibioottihoidoilla. Näyttöä hyödystä ei kuitenkaan ole saatu. Vastikään julkaistu meta-analyysi, joka kokoaa yli 11 000 sekundaaripreventiopotilaan tiedot, päätyi siihen, että Chlamydia pneumoniae -bakteeriin kohdistettu makrolidiantibioottihoito ei vähennä sepelvaltimotautitapahtumia.

Marianne Jansson

Avoin artikkeli Ajan­kohtai­sta 48/2004 Kommentteja

Kirurgian jononpurku Husin Helsingin sairaaloissa: Tuhat lisäleikkausta kuussa

Kirurgian toimialalla Husin Helsingin sairaaloissa on tehtävä joka kuukausi noin tuhat leikkausta nykyistä enemmän, jotta leikkausjonot saataisiin puretuksi ensi elokuun loppuun mennessä. Kirurgian toimialan päiväaikaiseen käyttöön vuokrataan Helsingin kaupungilta neljä leikkaussalia ja 25-paikkainen vuodeosasto Herttoniemen sairaalasta. Husissa on myös neuvoteltu raamisopimus jononpurkuleikkauksista iltatyönä.

Suvi Sariola

Avoin artikkeli Ajan­kohtai­sta 47/2004 Kommentteja
Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030