Kahvi vähentää diabetesriskiä

Tämän viikon JAMA:ssa (2004;291:1213–1219) julkaistussa Jaakko Tuomilehdon johtamassa tutkimuksessa pystyttiin osoittamaan kahvinjuonnin merkittävästi pienentävän riskiä sairastua tyypin 2 diabetekseen. Keski-ikäisten naisten joukossa 0–2 päivittäistä kahvikupillista piti suhteellisen riskin vielä neutraalina, mutta 3–4 kupillista laski riskisuhteen 0,71:een. Riskisuhde 0,39 saavutettiin 5–9 kupillisella, ja yli kymmenen kupillista laski riskin peräti 0,21:een. Miehillä kahvinjuonti ei laskenut sairastumisriskiä yhtä voimakkaasti, mutta aleneva trendi oli heilläkin merkittävä. Mitä enemmän kahvia juo, sitä pienemmäksi sairastumisriski käy.

Avoin artikkeli Ajan­kohtai­sta 11.3.2004 Kommentteja

Lääkäriliiton seminaari valoi varovaista uskoa jonojen purkuun Hoidon järjestäminen määräajassa edellyttää toimintatapojen rukkausta

Hoidon järjestäminen määräajassa maksaa ja edellyttää vanhojen asenteiden tuuletusta sekä uusien toimintatapojen omaksumista. Siihenkin on varauduttava, ettei sosiaali- ja terveysministeriön jonotyöryhmän ehdotuksia saada kaikkialla käytäntöön ensi vuoden alkuun mennessä. Kriittisistä äänenpainoista huolimatta Lääkäriliiton vuosipäiväseminaarissa riitti viime perjantaina uskoa siihen, että hoidon saatavuutta voidaan parantaa.

Katja Patronen

Avoin artikkeli Ajan­kohtai­sta 10/2004 Kommentteja

Etelä-Karjala kehuu osaavaa väkeään

Johtavien lääkärien parissa tehdyn kyselyn tulokset toivat esille, että Etelä-Karjalan terveyskeskuksissa yleisin ilonaihe on osaava työntekijäjoukko. Sosiaali- ja terveysministeriön terveyskeskuskierroksella Lappeenrannassa kehuttiin myös hyviä tutkimusmahdollisuuksia ja modernia tietotekniikkaa. Lääkäripula on yleisin huolenaihe, mistä aiheutuu monia seurannaisvaikutuksia. Varsinkin pieni yksikkö on haavoittuva, jos se toinen tai jopa ainokainen lääkäri on poissa töistä.

Ulla Järvi

Avoin artikkeli Ajan­kohtai­sta 10/2004 Kommentteja

Premenopausaalisilla rintasyöpäpotilailla on pitkään suurentunut kuolleisuuden riski

Journal of Clinical Oncology (2004;22:432-8) kertoo, että potilailla, jotka ovat sairastuneet rintasyöpään ennen kuin ovat täyttäneet 50 vuotta, on lisääntynyt kuolleisuuden riski ainakin 40 vuotta diagnoosista. Riski on suurentunut, vaikka syöpä ei olisi ollut levinnyt. German Centre for Research on Aging:ssä, Suomen Syöpärekisterissä ja Helsingin yliopiston kansanterveystieteen laitoksella tehdyssä tutkimuksessa ilmeni, että käytettäessä tutkimusmenetelmänä periodianalyysiä kumulatiivinen, 40 vuoden suhteellinen eloonjäämisluku oli 43 % kaikilla rintasyöpäpotilailla. Elossa oli 57 % niistä potilaista, joiden syöpä oli paikallinen ja 24 % potilaista, joilla syöpä oli levinnyt kainaloon. Tutkimuksen aineisto on otettu Suomen Syöpärekisteristä.

Ulla Toikkanen

Avoin artikkeli Ajan­kohtai­sta 10/2004 Kommentteja

Adalimumabin ja olantsapiinin korvauskäytännöt muuttuvat

Psykoosilääke olantsapiinia erityiskorvataan maaliskuun alusta lähtien vaikeahoitoista psykoosia sairastaville potilaille, joille on myönnetty erityiskorvausoikeus valtioneuvoston asetuksen mukaiseen sairauteen ”Vaikeat psykoosit ja muut vaikeat mielenterveyden häiriöt” (sairaus 112). Vaikeahoitoisuutta ei tarvitse enää osoittaa erillisellä lääkärinlausunnolla. Muutos tehtiin lääketurvallisuusviranomaisten laajennettua tutkimustiedon perusteella olantsapiinin käyttöaiheita. Lääkettä voidaan nyt käyttää myös estämään kaksisuuntaisen mielialahäiriön uusiutumista potilailla, joiden maniavaiheen hoidossa on saatu vaste olantsapiinilla. Olantsapiinia erityiskorvataan edelleen myös potilaille, joille on aiemmin myönnetty erityiskorvausoikeus ”Vaikeahoitoisen psykoosin” (sairaus 188) perusteella.

Avoin artikkeli Ajan­kohtai­sta 27.2.2004 Kommentteja

Yersinia-epidemian aiheuttajaksi osoitettiin avomaalla viljelty salaatti

Yersinian tarttumista ruoan välityksellä on epäilty jo pitkään, mutta tartunnan lähdettä ei ole aiemmin kyetty osoittamaan. Tutkimus käynnistettiin, kun lokakuussa 1998 havaittiin tartuntojen määrän kasvaneen huolestuttavasti Etelä-Suomessa. Tapaus-verrokkitutkimuksen haastatteluissa paljastui, että sairastuneet olivat syöneet tilastollisesti merkitsevästi useammin jäävuorisalaattia kuin verrokit. Useat sairastuneet olivat ruokailleet samoissa lounasravintoloissa. Jäävuorisalaattia oli toimittanut lounasravintoloihin neljä eri tilaa, joista yhdeltä löytyi yersiniabakteeria maaperästä, kasteluvedestä ja salaattinäytteistä.

Avoin artikkeli Ajan­kohtai­sta 27.2.2004 Kommentteja

Suuret henkilöstösupistukset terveysriski töihin jääville

Suurten henkilöstövähennysten jälkeen työhön jääneiden vaara kuolla sydän- ja verisuonitauteihin oli ensi alkuun jopa viisinkertainen verrattuna sellaisiin työntekijöihin, joiden työpaikalla henkilöstöä ei ollut vähennetty. Todennäköisenä syynä kuolemanvaaran suurenemiseen tutkijat, dosentti Jussi Vahtera ja professori Mika Kivimäki, pitävät lisääntynyttä työstressiä.

Avoin artikkeli Ajan­kohtai­sta 27.2.2004 Kommentteja

Seksuaalioikeudet osaksi ihmisoikeuksia Kehitysmaiden köyhyyden kierre on katkaistava

Kehitysmaiden lukuisilla ongelmilla on yhteinen nimittäjä: äärimmäinen köyhyys. Maailman väestöstä 1,2 miljardia elää alle dollarilla päivässä, ja heistä suurin osa on naisia ja lapsia. Nälkää näkee jatkuvasti 840 miljoonaa ihmistä. YK:n vuosituhatjulistuksen mukaan köyhyyden ja nälän poistaminen ei ole mahdollista, jos naisten seksuaaliterveyttä ja -oikeuksia ei paranneta. Väestöliiton kehitysyhteistyöyksikön lääkäri Teija Kulmala sanoo, että seksuaalioikeudet täytyy tunnustaa osaksi ihmisoikeuksia.

Ulla Toikkanen

Avoin artikkeli Ajan­kohtai­sta 9/2004 Kommentteja

Suomi keskittää kehityspoliittista osaamistaan

Hallitus hyväksyi helmikuussa kehityspoliittisen ohjelman, joka ohjaa Suomen kehitysyhteistyötä hallituskauden ajan. Ohjelma sitoutuu YK:n vuosituhatjulistukseen ja sen tärkeimpään tavoitteeseen, köyhyyden poistamiseen. Kehitysyhteistyömäärärahoja lisätään siten, että vuonna 2007 niiden osuus on noin 0,44 prosenttia bruttokansantulosta tämänhetkisen kansantulon kasvuarvion perusteella. YK:ssa sovittuun 0,7 prosentin osuuteen bruttokansantulosta pyritään vuoteen 2010 mennessä, ottaen huomioon yleinen talouskehitys.

Ulla Toikkanen

Avoin artikkeli Ajan­kohtai­sta 9/2004 Kommentteja
Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030