Äärimaa: Pakolaisten hoito-ohjeet ovat selkeät

Maailman lääkäriliiton vuonna 1998 antamat ohjeet pakolaisten terveydenhuollosta korostavat, ettei lääkäreitä voi edellyttää osallistumaan minkäänlaiseen rangaistukselliseen tai oikeudelliseen toimenpiteeseen pakolaisia kohtaan tai suorittamaan lääketieteellisesti tarpeettomia diagnostisia toimenpiteitä tai hoitoja, kuten rauhoittavaa lääkitystä maasta karkoituksen helpottamiseksi.

Avoin artikkeli Ajan­kohtai­sta 7.11.2003 Kommentteja

Turkin ihmisoikeusjärjestöt eivät saa vieläkään toimia vapaasti Kidutuksen uhreja hoitavat lääkärit kokevat itsekin häirintää

Turkin uusi islamilainen hallitus on kovaa vauhtia viemässä maata Euroopan Unionin jäseneksi. Virallisesti Turkki tunnustaakin kansainväliset ihmisoikeussopimukset, mutta maan armeija ja poliisi valvovat yhteiskuntarauhaa keinoin, joista ihmisoikeudet ovat kaukana. Ihmisoikeusjärjestöissä työskentelevät lääkärit joutuvat monenlaisten vainojen ja oikeustoimien kohteeksi.

Ulla Järvi

Avoin artikkeli Ajan­kohtai­sta 44/2003 Kommentteja

Turkin Lääkäriliitto lakkoon

Turkissa lääkärin keskipalkka on noin 400 euroa kuukaudessa. Palkoilla ei tarvitse kilpailla, koska työttömiä lääkäreitä on yli 2000. Samaan aikaan Turkin hallitus suunnittelee supistavansa julkisen sektorin terveyspalveluita. Ilmaistakseen vakavan huolestumisensa maan terveydenhuollon tilasta Turkin Lääkäriliitto on päättänyt järjestää historiansa ensimmäisen lakon 5. marraskuuta. Yhden päivän kestävän lakon rintamaan on jo ilmoittanut yhtyvänsä mm. maan terveydenhuoltoalan ammattiliitto. Myös koulutuksen taso huolestuttaa lääkäriliittoa; maassa on peräti 50 lääketieteellistä tiedekuntaa, joista valmistuu vuosittain noin 4500 uutta lääkäriä. Liitto on pyrkinyt mm. koulutuksen evaluointiin. Turkissa on noin 94 000 lääkäriä, joista reilut 80 prosenttia kuuluu liittoon.

Avoin artikkeli Ajan­kohtai­sta 44/2003 Kommentteja

Psykiatri Asko Rauta: Kidutuksen uhrien hoitaminen on vaativaa, mutta palkitsevaa työtä

- Tämä ei ole niitä töitä, joissa pääsisi rikastumaan, hymähtää Kidutettujen Kuntoutuskeskuksen johtaja Asko Rauta. Ihmisoikeuksien parissa työskentelevä lääkäri tarvitsee tietyn kutsumuksen, jotta raskasta työtä jaksaa. Tosin nykymaailman individualistiset ja kovat arvot eivät välttämättä kannusta hakeutumaan humanitääriseen työhön.

Ulla Järvi

Avoin artikkeli Ajan­kohtai­sta 44/2003 Kommentteja

Nettiin tietoa raskaana oleville

Kehitysvammaliitto, Väestöliiton perinnöllisyysklinikka ja Kehitysvammaisten Tukiliitto ovat tuottaneet internetiin tietopaketin raskaana oleville naisille. Osoitteessa www.verneri.net/yleis on tietoa siitä, mitä raskaudenaikaisilla tutkimuksilla selvitetään, kuinka luotettavia tutkimukset ovat ja mitkä ovat tutkimusten riskit. Raskauden aikana tehtävät tutkimukset verikokeista kehityshäiriöiden seulontoihin ja sikiödiagnostiikkaan esitellään raskausviikoittain.

Avoin artikkeli Ajan­kohtai­sta 44/2003 Kommentteja

Pohjola avannut jäsensivut lääkäreille

Lääkäriliitto tarjoaa jäsenilleen monenlaisia vakuutusetuja. Jäsenet kuuluvat automaattisesti liiton kustantaman potilasvakuutuksen sekä ammatillisen vastuu- ja oikeusturvavakuutuksen piiriin. Lisäksi liiton vakuutusvaliokunta on neuvotellut vakuutusyhtiö Pohjolan kanssa jäseneduista lääkärien itse hankkimiin vakuutuksiin. Nyt Pohjola on avannut jäsenten vakuutusetuja koskevan verkkopalvelun, johon pääsee Lääkäriliiton internet-sivulta www.laakariliitto.fi/jasen.

Avoin artikkeli Ajan­kohtai­sta 31.10.2003 Kommentteja
Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030