Nuoruuden lähde (pääkirjoitus SLL 39/2002)
Eläinkokeista on saatu jo rohkaisevia tuloksia (3,4,6). Kun rotille annettiin 2DG:a, niiden paastoverensokeritaso laski, veren insuliinipitoisuus pieneni huomattavasti ja rotat laihtuivat huolimatta siitä, ettei niiden ruokahalu muuttunut ja ravinnonotto pysyi jokseenkin ennallaan. Glukoosijohdannainen myös suojaa jyrsijöiden hermostoa myrkkyvaikutuksilta. Valitettavasti 2DG:sta ei kuitenkaan liene lääkkeeksi. Tutkimuksissa nimittäin on paljastunut, että sen terapeuttinen leveys on sangen kapea: osa eläimistä saa siitä vaikeita haittoja käytön pitkittyessä tai annoksen kasvaessa hiukankaan tavanomaista suuremmaksi. Siksi kehitys vie nyt kohti turvallisempia 2DG-analogeja (3). Näistä jodoasetaatti on ainakin hermostoa suojaava. Diabeteslääkkeinä käytetyt insuliiniherkisteet ovat myös ehdokkaina; hypoglykemia saattaa kuitenkin nousta niiden kompastuskiveksi. Kiinnostavia ovat myös yhdisteet, jotka tehostavat rasvan käyttöä energianlähteenä. Tuolloin glukoosia poltettaisiin vähemmän, ja tila vastaisi paastoa. Antioksidantit liittyvät kiinteästi glukoosin ja rasvojen aineenvaihduntaan ja suojaavat teoriassa hapettumishaitoilta; kliinisten antioksidanttitutkimusten tulokset ovat kuitenkin jääneet laihoiksi (1).
Ihmisen maksimaalinen elinikä ei pitene pelkästään sairauksia voittamalla. On arvioitu, että vaikka kaikki ikääntymiseen liittyvät kuolinsyyt saataisiin poistetuksi, ihmisen elämä venyisi vain 15 vuotta (1). Niinpä seuraavan sadan vuoden aikana odotettavissa oleva elinikä tulee jäämään alle 90 vuoteen, jollei vanhenemisen perusilmiöihin opita puuttumaan. Nykykeinoin pystytään ensisijaisesti vähentämään sairauksien vaaratekijöitä (mm. tupakka, alkoholi, lihavuus) tai kohentamaan sairauden vastustuskykyä (mm. ravinto ja liikunta) (7). Mutta – toisin kuin Seneca aikoinaan esitti – vanhuus ei ole parantumaton sairaus. Tuoreen selonteon (1) mukaan vanhenemisen perustutkimuksen tulisi saada sijansa mm. geeniteknologian ja kantasolututkimuksen hankkeissa. Vain uusimman tiedon ja tekniikan avulla ihmisen elinikää pystytään merkittävästi pidentämään. Toisaalta eliniän geneettisen peukaloinnin pelätään sysäävän evoluution sivuraiteelle: valintapaineessa haitallisia mutaatioita ja vaarallisia sairauksia saattaa alkaa esiintyä aiempaa enemmän nuoremmilla (8).
