Sienten trehaloosi voi vääntää vatsaa

Trehaloosia hajottaa ohutsuolessa trehalaasi-entsyymi. Osa ihmisistä kärsii kuitenkin tämän entsyymin puutteesta, eivätkä ruokasienet siksi sovi heille. Ravitsemustieteilijä Ulla Hoppu Turun yliopistosta kertoo, että hänen käytössään olevissa lähteissä trehaloosi-intoleranssi tunnetaan, mutta sitä pidetään hyvin harvinaisena. – Tosin esimerkiksi omassa tuttavapiirissäni on ainakin yksi henkilö, jolla tämä puutos melko varmasti on, Hoppu huomauttaa.

Avoin artikkeli Ajan­kohtai­sta 2.9.2005 Kommentteja

Sairaalan ulkopuolelta hankittuja MRSA-kantoja on jo Suomessakin

– Suomessa ei ole toistaiseksi ollut näiden sairaalan ulkopuolelta peräisin olevien MRSA-kantojen aiheuttamia furunkuloosiepidemioita, mutta niitä on esiintynyt esimerkiksi Tanskassa, sanoo Infektiopäivillä luennoinut infektiolääkäri Janne Laine Taysista. Yhdysvalloista ja Keski-Euroopasta tällaisista CA-MRSA-kannoista (Community-Acquired MRSA) on jo runsaasti raportteja.

Avoin artikkeli Ajan­kohtai­sta 2.9.2005 Kommentteja

Itsehoidon ja itselääkinnän kehittämisestä säästöjä terveydenhuollolle

Timo Klaukka ja Juhana E. Idänpään-Heikkilä kirjoittavat Lääkärilehdessä 33/2005 itsehoitolääkkeiden myynnistä päivittäistavarakaupoissa (s. 3144-5). Tarkastelussa käsitellään lähinnä myyntiosuuksia, myyntikanavia ja tuotevalikoimia kuluttajan näkökulmasta paneutumatta tarkemmin asian terveydenhoidolliseen puoleen ja koko siihen kokonaisuuteen, johon itsehoito ja itselääkintä vaikuttavat.

Merja Aaltonen

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030