Näetkö punaista liikenteessä?

Liikenneturva on aloittanut kampanjan teemalla Näetkö punaista? Kampanjalla on tarkoitus vaikuttaa liikenneasenteisiin erityisesti taajamissa, joissa päin punaista ajaminen on huolestuttavasti lisääntynyt. Taajamaliikenteen ilmapiiri on selvästi viime vuosina huonontunut, joka näkyy autoilijoiden malttamattomuutena ruuhkissa, piittaamattomuutena säännöistä, joustamattomuutena ja jopa kiusantekona. Kiilaaminen, päin punaista ajaminen, ylinopeus ja jalankulkijoiden huomiotta jättäminen lisäävät onnettomuusriskiä, ja kärsivänä osapuolena on usein kevyt liikenne eli pyöräilijät ja jalankulkijat.

Avoin artikkeli Ajan­kohtai­sta 15/1999 Kommentteja

Dementiakoordinaattoreita kuntiin

Suomen dementiahoitoyhdistyksen mielestä perusterveydenhuoltoon tarvitaan tehtäväänsä erityisesti koulutettuja dementiahoidon koordinaattoreita tukemaan dementoituneiden kotihoitoa. Kunnallisen koordinaattorin tuen piiriin ohjattaisiin dementoituneet, joiden kotihoidossa on ongelmia tai joilla on vaikea-asteinen dementia. Toiminnan arvioidaan vähentävän pitkäaikaishoidon tarvetta huomattavasti. Koordinaattorin toiminnan piirissä voi olla kerrallaan 50-70 potilasta.

Avoin artikkeli Ajan­kohtai­sta 15/1999 Kommentteja

TYKS:ssa sepelvaltimoahtaumia tutkitaan kaikukuvauksella

Sepelvaltimoiden pallolaajennus- ja leikkaushoito perustuu kaikkialla maailmassa angiografiaan. Sille on kuitenkin yritetty kehittää vähemmän invasiivisia vaihtoehtoja, joissa vältettäisiin myös varjoaineen käyttö ja säteilyrasitus. Nyt TYKS:ssa on otettu kliiniseen käyttöön - ensimmäisenä maailmassa - veren virtausnopeuksia mittaava sepelvaltimoiden väridopplerkaikukuvausmenetelmä, jolla ahtaumatkin voidaan todeta verettömästi.

Avoin artikkeli Ajan­kohtai­sta 15/1999 Kommentteja

Vegaanille ruokailussa on eettinen ulottuvuus

Biologisena lajina ihminen on sekaruoan käyttäjä, mutta kasvisruokavalioon siirtyneitä tunnetaan jo antiikin ajoilta. Perusteet ovat vuosisatojen kuluessa vaihdelleet uskonnollis-filosofisesta kieltäytymisajattelusta moraalisiin kannanottoihin ja terveyden tavoitteluun. Nykyajan vegaanien ruokavalio on usein osa eettisesti velvoittavaa elämäntapaa. Kasvisruokavalioiden uusi aalto korostaa ruoantuotannon ekologisia ja yhteiskunnallisen tasa-arvon näkökohtia sekä eläinoikeuskysymyksiä.

Avoin artikkeli Ajan­kohtai­sta 14/1999 Kommentteja

50-vuotias Vanhustyön keskusliitto: Tavoitteena kattava paikallisten palvelujen verkosto

- Ikäihmisten oikeus päättää omista asioistaan ja saada tarvitessaan oikeanlaista hoitoa ja apua toteutuu ainoastaan silloin, kun maassa on kattava paikallisten palvelujen verkosto ja jokaisessa vanhustyön yksikössä yhteisesti sovittu laatupolitiikka, sanoi Vanhustyön Keskusliiton toiminnanjohtaja Pirkko Karjalainen liiton 50-vuotisjuhlissa Helsingissä.

Avoin artikkeli Ajan­kohtai­sta 14/1999 Kommentteja

Elintarviketeollisuusliitto esittää: Terveysväittämät sallittava elintarvikkeissa

Elintarviketeollisuusliitto esittää, että kauppa- ja teollisuusministeriö ja elintarvikevirasto valmistelisivat yhteisen uuden ohjeen terveysväittämien käytöstä elintarvikkeiden markkinoinnissa. EU:ssa ei päästä vielä moneen vuoteen terveysväittämien käyttöä koskevaan yhteisösäädökseen. Elintarvikkeiden terveysväittämiä koskevat ohjeet ovat jo voimassa joissakin muissa EU-maissa, kuten esimerkiksi Englannissa ja Hollannissa. Myös Ruotsissa on menossa vastaava hanke.

Avoin artikkeli Ajan­kohtai­sta 14/1999 Kommentteja

Vuoden 1998 Terveysteko ja vuoden 1999 parhaat terveysaineistot julkistettu

Terveyden edistämisen keskus palkitsee vuosittain merkittävän terveysteon, jossa otetaan poikkeuksellisella tavalla vastuuta ihmisten hyvinvoinnista ja terveydestä. Teolle on tunnusomaista inhimillisyys, poikkeuksellinen lähestymistapa, eettisyys ja ajankohtaisuus. Vuoden terveystekona palkitaan toiminta, joka kannustaa ottamaan vastuuta terveyden edistämisestä arjen ympäristössä.

Avoin artikkeli Ajan­kohtai­sta 14/1999 Kommentteja

Potilasvahinkolaki muuttui

Terveyden- ja sairaanhoidon yhteydessä sattuneen hoitovahingon korvattavuutta arvioitaessa käytetään tästä lähtien mittapuuna kyseisen erikoisalan kokeneen erikoislääkärin osaamistasoa, jos sairaus on edellyttänyt erikoislääkärin hoitoa. Korvattavuus edellyttää, että kokenut ammattihenkilö olisi tutkinut, hoitanut tai muuten käsitellyt potilasta toisin ja siten todennäköisesti välttänyt vahingon. Uusi kriteeri määritellään potilasvahinkolain muutoksella, joka tuli voimaan toukokuun alussa.

Avoin artikkeli Ajan­kohtai­sta 14/1999 Kommentteja

Sairaankuljetusyrittäjät vaativat kilpailuongelmien korjaamista

Suomen Sairaankuljetusliiton mielestä sairaankuljetuksesta kunnille maksettavat sairausvakuutuskorvaukset vääristävät alan kilpailua. Liittoon kuuluu noin 200 sairaankuljetusta harjoittavaa jäsenyritystä. Liiton puheenjohtaja Seppo Ainasoja katsoo menettelyn aiheuttavan yhteiskunnalle päällekkäisiä kustannuksia, koska myös valtionosuuksista korvataan samoja kuljetuksen aikaisiin palkkoihin ja autoihin liittyviä kustannuksia.

Avoin artikkeli Ajan­kohtai­sta 14/1999 Kommentteja

Liikunta lisää luun lujuutta mutta raskas työ ei

Vapaa-ajan runsas fyysinen aktiivisuus yhdistettynä riittävään kalsiumin saantiin on halpa ja tehokas keino ehkäistä luukatoa ja siihen liittyviä luunmurtumia. Työkuormituksella ei ole samanlaista tehoa, koska luu sopeutuu pitkään samanlaisena toistuvaan kuormitukseen ja esim. työssä käveleminen ei ole kuormitukseltaan riittävän vaihtelevaa antaakseen terveelle luulle signaalin vahvistua. UKK-instituutissa tehdyssä tutkimuksessa todettiin, että esim. postinjakajien luuntiheydet eivät poikenneet toimistotyötä tekevien samanikäisten naisten luuntiheyksistä.

Avoin artikkeli Ajan­kohtai­sta 13/1999 Kommentteja

Tupakansavu syöpävaaralliseksi, ravintoloihin savuttomia tiloja

Tupakansavu on määritelty 9.4.1999 voimaan tulleessa laissa syöpävaaralliseksi aineeksi, jolta suojaamiseen työssä noudatetaan työturvallisuuslakia ja sen nojalla annettuja säädöksiä. Ensi vuoden maaliskuusta lähtien on tupakointi kielletty ravintoloiden baaritiskeillä ja pelitiloissa, ellei työntekijöiden altistumista tupakansavulle voi muuten estää. Yli 50 m2:n suuruisissa ravintoloissa tupakoiville voidaan varata puolet ravintolatilasta. Ravintoloitsijan on huolehdittava siitä, ettei tupakansavu kulkeudu tupakoimattomille varattuihin tiloihin. Alle 50 m2:n suuruisissa ravintoloissa tupakointi voidaan sallia koko ravintolassa.

Avoin artikkeli Ajan­kohtai­sta 13/1999 Kommentteja

Suomessa menossa toinen huumeaalto - kannabiksen käyttö lisääntynyt selvästi

Stakesin Alkoholipoliittinen tutkimusyksikkö teki syys-lokakuussa 1998 maan 15-69-vuotiasta väestöä koskevan tutkimuksen huumeiden käytöstä ja huumeita koskevista mielipiteistä. Postikyselyyn poimittiin satunnaisotannalla väestön keskuudesta 3 250 henkilöä ja puhelinhaasteluun 550 henkilöä. Vastausprosentiksi tuli postikyselyssä 65,9 ja puhelinhaastattelussa 77,2. Aineiston keräämisestä vastasi Tilastokeskus.

Avoin artikkeli Ajan­kohtai­sta 13/1999 Kommentteja
Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030