Maailman AIDS-päivä 1995

Ensimmäinen AIDS-tapaus raportoitiin Yhdysvalloista vuonna 1981. Nykyään HIV-tartuntoja on raportoitu lähes kaikkialta maailmasta. Pandemian aikana tartunnan saaneiden kokonaismääräksi arvioidaan lähes 20 miljoonaa ja AIDSiin arvellaan sairastuneen 4,5 miljoonan ihmisen. Infektion pysäyttävää viruslääkettä ei ole onnistuttu kehittämään, ja potilaiden ennustetta on lääketieteen keinoin pystytty kymmenen vuoden aikana parantamaan vain jonkin verran: taudin edistyminen AIDS-vaiheeseen on saatu hidastumaan parhaimmillaan 8 kk ja elinikä AIDS-diagnoosin jälkeen on pidentynyt 6-9 kk. Hoitokeinoista tärkeimmät ovat viruslääkkeet ja liitännäisinfektioiden hoito. Kuolinsyynä maailmanlaajuisesti tuberkuloosi on nykyään yleisin.

Avoin artikkeli Ajan­kohtai­sta 34/1995 Kommentteja

MRSA:n torjunnasta valta-kunnallinen ohje

Sosiaali- ja terveysministeriön pyynnöstä koottu asiantuntijatyöryhmä on antanut ohjeen metisilliinille resistenttien Staphylococcus aureusten (MRSA) torjunnasta sairaaloissa. Kansanterveyslaitoksen kokoaman ryhmän puheenjohtajana toimi erikoistutkija Jaana Vuopio-Varkila, ja suositus on julkaistu Kansanterveyslaitoksen julkaisusarjassa. Suosituksessa annetaan käytännön ohjeet MRSA-tartunnan tunnistamisesta, toteamisesta ja ehkäisystä sekä infektioiden ja kantajuuden hoidosta.

Avoin artikkeli Ajan­kohtai­sta 33/1995 Kommentteja

Uudesta seuranta-järjestelmästä tietoa sukupuolitautien torjunnan tueksi

Suomessa todettiin viime vuonna 8 609 klamydia-, 520 tippuri-, 70 HIV- ja 69 kuppatartuntaa. Tartuntatauti-ilmoituksista saadaan perustiedot sukupuolitautien määristä, mutta tarkempia tietoja mm. potilaiden riskikäyttäytymisestä on kaivattu erityisesti torjuntatyön tarpeisiin. Tätä varten käynnistettiin tämän vuoden alussa sukupuolitautien anturikeskusjärjestelmä.

Avoin artikkeli Ajan­kohtai­sta 33/1995 Kommentteja

TEO:lle lisää sananvaltaa kriminaalipotilaan hoitopaikan valinnassa

Sosiaali- ja terveysministeriö haluaa antaa Terveydenhuollon oikeusturvakeskukselle, TEO:lle, enemmän valtaa päättää kriminaalipotilaiden hoitopaikoista. Rikoksen tehneitä mutta syyntakeettomina tuomitsematta jätettyjä eli ns. kriminaalipotilaita hoidetaan nykyään yhä useammin kunnallisissa sairaaloissa, joissa ei kuitenkaan aina ole riittäviä edellytyksiä näiden potilaiden hoitoon.

Avoin artikkeli Ajan­kohtai­sta 33/1995 Kommentteja

Depressio-tutkimukseen EU-rahoitusta

STAKESin Mieli maasta! -projekti on mukana toteuttamassa kuuden Euroopan maan yhteistä depressiotutkimusta, johon EU:n Biomed 2 -tutkimusohjelma on myöntänyt yhteensä 3 miljoonan markan rahoituksen. Tutkimuksella on tarkoitus selvittää depression esiintyvyyttä kaupunki- ja maaseutuoloissa sekä depression ennustetta ja mm. ehkäisyohjelmien vaikutusta siihen, erityisesti varhaisen hoidon mahdollisuuksia. Tutkimuksessa vertaillaan myös masennuksen ilmenemistä eri maissa.

Avoin artikkeli Ajan­kohtai­sta 32/1995 Kommentteja

Venäjän työsuojelua uudistetaan suomalaisten johdolla

Suomen työministeriö on yhdessä Helsingin yliopiston Tietopalvelut Oy:n kanssa voittanut tarjouskilpailun Tacis-projektista, jolla on tarkoitus uudistaa työsuojelulainsäädäntöä ja tarkastusjärjestelmää sekä alan koulutusta Venäjällä. Uudistusta ryhtyy toteuttamaan kansainvälinen ryhmä suomalaisten johdolla. Tacis on Euroopan Unionin teknisen avun rahasto, jonka kautta EU avustaa mm. Venäjää. Nyt käynnistyvän projektin arvo on noin 9 miljoonaa markkaa.

Avoin artikkeli Ajan­kohtai­sta 32/1995 Kommentteja

Ehkäisytablettien riskit puhuttavat

Hiljattain valmistui WHO:n koordinoima seitsemän vuotta kestänyt tutkimus, jossa ehkäisyvalmisteiden haittoja on tutkittu 17 maassa. Samaan aikaan on valmistunut kaksi muuta samaa aihepiiriä käsitellyttä tutkimusta, jotka antavat uutta tietoa ehkäisytabletteihin liittyvien laskimotukosten ja aivoverenkiertohäiriöiden yleisyydestä. Tutkimusten mukaan desogestreeliä tai gestodeeniä sisältävien valmisteiden käyttäjillä näyttäisi olevan noin kaksinkertainen riski saada laskimotukoksia kuin levonorgestreelia sisältäviä valmisteita käyttävillä. Toisaalta aivohalvausriskissä ei ollut eroja valmisteiden välillä. Alustavat tiedot näistä tutkimustuloksista tulivat julkisuuteen vaiheessa, jossa osa näistä tutkimuksista oli vasta jätetty julkaistaviksi, ja osassa tulosten tarkempi analysointi on vielä kesken.

Erkki Palva

Avoin artikkeli Ajan­kohtai­sta 31/1995 Kommentteja

Rokotusten kattavuus paranemaan päin

Maailman terveysjärjestön tuoreet tilastot osoittavat lasten rokotusten kattavuuden alkaneen taas parantua muutaman vuoden takaisen pudotuksen jälkeen. Järjestön tavoitteenahan on 90 %:n rokotuskattavuus vuoteen 2000 mennessä. Parhaimmillaan maailmanlaajuinen rokotustilanne oli vuonna 1990, ja viime vuonna päästiin jo lähes samaan, kun WHO:n rokotusohjelma raportoi monien rokotusten kokonaiskattavuudeksi 80 % tai enemmän. Tärkeä poikkeus on tuhkarokko, jota vastaan rokottaminen ei vielä ole kovinkaan kattavaa, vaikka sairauteen arvellaan kuolevan yli miljoonan lapsen vuosittain.

Avoin artikkeli Ajan­kohtai­sta 31/1995 Kommentteja

Uusi hinkuyskärokote tehokas ruotsalaisessa tutkimuksessa

Lasten hinkuyskärokotukset lopetettiin Ruotsissa vuonna 1979. Sen jälkeen tautia on ollut runsaasti niin aikuisilla, lapsilla kuin imeväisilläkin. Suuri sokkoutettu ja kontrolloitu uusien hinkuyskärokotteiden tehon tutkimus aloitettiin 14 keskuksessa vuonna 1992. Tutkimuksen vetäjä, Patrick Olin, kertoi tutkimuksesta Kansanterveys-lehden numerossa 4/95. Tulokset ovat nyt valmistuneet.

Avoin artikkeli Ajan­kohtai­sta 30/1995 Kommentteja

Kansanterveys-laitos aloittaa suuren rokotus-tutkimuksen

Kansanterveyslaitos aloittaa tänä syksynä tutkimuksen, jossa selvitetään kolmen uuden pneumokokkikonjugaattirokotteen suojatehoa pneumokokin aiheuttaman lasten välikorvatulehduksen ehkäisyssä. Tutkimus tehdään yhdessä Tampereen, Kangasalan ja Nokian terveyskeskusten kanssa, ja mahdollisuutta osallistua tutkimukseen tarjotaan kaikille näissä kunnissa asuville vastasyntyneille noin kahden vuoden ajan. Lapsen tulee olla tutkimukseen otettaessa noin kahden kuukauden ikäinen. Tavoitteena on saada mukaan noin 4 500 lasta.

Avoin artikkeli Ajan­kohtai­sta 30/1995 Kommentteja

Tosiasiaa nuorten terveys-kasvatukseen: tupakointi lisää ryppyjä

Varhaisten ryppyjen uhka voi olla nuorelle painavampi syy tupakointikokeilujen lopettamiseen kuin tupakan vakavammat terveysvaarat, arvelee Kalifornian yliopiston työryhmä, jonka poikkileikkaustutkimus vahvisti aikaisempia tuloksia tupakoinnin kasvoryppyjä lisäävästä vaikutuksesta. Kriittisin menetelmin ja melko suuresta aineistosta tehdyssä tutkimuksessa tupakointi kaksinkertaisti miesten ja kolminkertaisti naisten kasvojen ryppyyntymisen 40 ikävuoden jälkeen.

Avoin artikkeli Ajan­kohtai­sta 30/1995 Kommentteja

"Iso-Britannia vastustaa suunnilleen kaikkea mahdollista..."

"Iso-Britannia vastustaa suunnilleen kaikkea mahdollista EU:n puuttumista työ-, sosiaali- ja terveyspolitiikan alueilla. Se tekee sen myös taitavasti ja tehokkaasti. Sen lisäksi että Iso-Britannia vastustaa uusia päätöksiä, sen johdonmukaisena linjana on "ajaa alas" jo olemassaolevia hankkeita ja säädöstöä. Mitä vähemmän Brysselissä tapahtuu, sitä parempi Lontoolle," kertoo STAKESin syyskuussa ilmestynyt, Assi Liikasen toimittama EU-Uutiset.

Avoin artikkeli Ajan­kohtai­sta 30/1995 Kommentteja
Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030