Akava mukaan Helsingin säästösopimukseen

Akava päätti 6.4. liittyä Helsingin kaupungin säästösopimukseen, joten akavalaisia henkilöstöryhmiä uhanneet lomautukset peruuntuivat päivää ennen kuin niiden oli määrä alkaa. Lomarahaleikkausten kompensoimista selvittelemään asetettiin työryhmä, jossa ovat mukana pääsopijajärjestöjen edustajat sekä kaupungin puolelta apulaiskaupunginj. Antti Viinikka ja palvelusuhdej. Hannu Tulensalo.

Avoin artikkeli Ajan­kohtai­sta 12/1994 Kommentteja

Amalgaamista luovutaan ympäristösyistä

Sosiaali- ja terveysministeriö on 28.2.1994 antanut hammaslääkäreille suosituksen käyttää hampaiden paikkauksessa ensisijaisesti muita materiaaleja kuin amalgaamia. Perusteena ovat ympäristösyyt: amalgaami ja sen sisältämä elohopea joutuvat hammaslääkärien vastaanottojen jätevesien kautta luontoon. Jätevesien suodatusta ja jäteamalgaamin talteenottoa halutaankin tehostaa. Tavoitteena on kuitenkin, että amalgaamin käyttö loppuu Suomessa kokonaan vuoteen 2000 mennessä.

Avoin artikkeli Ajan­kohtai­sta 12/1994 Kommentteja

Kipu-teemaviikkoa käytettiin myös mainontaan

Apteekkien valtakunnallinen kipu-teemaviikko pyrki maaliskuun lopussa jakamaan asiallista tietoa kipulääkkeistä ja vähentämään turhaa päällekkäislääkitystä. Kipu oli valittu viikon teemaksi mm. siksi, että voimakas yleisömainonta on lisännyt reseptittä saatavien kipulääkkeiden käyttöä selvästi. Kaikki eivät kuitenkaan tyytyneet puhtaaseen tiedon jakamiseen teemaviikollakaan; helsinkiläisapteekki jakoi metrosta tulijoille mainoslehtisiä, joissa kipulääkkeitä kaupattiin kymmenen prosentin alennuksella. Teemaviikon järjestäjä, Apteekkariliitto, ei katso toimintaa hyvällä silmällä.

Avoin artikkeli Ajan­kohtai­sta 11/1994 Kommentteja

Kirurginen toiminta tehostunut

Kirurgisten yksiköiden toiminta on tehostunut ja jonot leikkauksiin lyhentyneet, ilmenee Suomen Kirurgit -alaosaston vastikään valmistuneesta selvityksestä. Päiväkirurgisen ja lyhytjälkihoitoisen toimintamallin sekä uuden teknologian ansiosta useimmat yksiköt ovat lisänneet toimintaansa ilman lisäresursseja. Jatkossa pelkkä toiminnan tehostaminen ilman taloudellisia panoksia ei kuitenkaan enää onnistu, todettiin kirurgiylilääkärien vuotuisilla neuvottelupäivillä 18.-19.3.

Avoin artikkeli Ajan­kohtai­sta 11/1994 Kommentteja

Tupakasta vieroittamista helppo tehostaa

Lääkäri voi tehdä paljon, kun potilaan sairaus vaatii tupakoinnin lopettamista, katsoo professori Antero Kesäniemi Oulun yliopistollisesta keskussairaalasta. Kesäniemen mielestä jo yksi lääkäriltä saatu, hyvin perusteltu lopettamikehotus voi auttaa potilasta ymmärtämään, että tupakoinnin lopettaminen on olennainen osa esimerkiksi sepelvaltimotaudin hoitoa. Kesäniemi puhui vieroituksesta STOSE ry:n (Suomen toimintaryhmä sepelvaltimotaudin ehkäisemiseksi) tilaisuudessa Helsingissä.

Avoin artikkeli Ajan­kohtai­sta 10/1994 Kommentteja

Sairaalapalvelujen laatuauditoinnit käynnistyvät Suomessa

Jorvin sairaalassa ja Sairaala Mehiläisessä ovat käynnistymässä Suomen ensimmäiset medical audit -tyyppiset laadunarvioinnit. Auditoinnissa arvioidaan sairaalan palvelujärjestelmän toimivuutta etukäteen määriteltyjen kriteerien perusteella. Ensi vaiheessa sairaalan henkilökunta arvioi omaa työtään vertaamalla sitä annettuihin hyvän laadun kriteereihin ja etsii kehittämiskohteita. 8-10 kuukautta kestävän sisäisen kehittämistyön jälkeen auditoinnin suorittaa ulkopuolinen riippumaton osapuoli. Jorvin ja Mehiläisen auditoinnit valmistuvat tämän vuoden lopulla.

Avoin artikkeli Ajan­kohtai­sta 10/1994 Kommentteja

Maailman terveyspäivän teemana suun terveys

Maailman terveysjärjestön perustamispäivää 7.4. vietetään maailman terveyspäivänä. Tänä vuonna teemana on suun terveys, ja terveyspäivästä käynnistyy Suun terveyden vuoden vietto. WHO:n tavoitteena on varsinkin hampaiden ja suun sairauksien ehkäisyn kehittäminen. Keinot ovat tiedossa; ne on jo pitkään koeteltu länsimaissa, mutta niiden saattaminen osaksi köyhien kehitysmaiden kansalaisten elämää on edelleen haaste.

Avoin artikkeli Ajan­kohtai­sta 10/1994 Kommentteja

Malariarokotetutkimukset edistyvät

Kolumbialaisen biokemistin, professori Manuel Patarroyon kiistelty malariarokote SPf66 on läpäissyt I ja II vaiheen kliiniset tutkimukset Kilomberossa Tansaniassa. Tulokset tansanialaisten, sveitsiläisten, espanjalaisten ja englantilaisten tekemistä kokeista on julkaistu Vaccine-lehdessä helmikuussa. Rokotteen todettiin saavan aikaan voimakkaan immuunivasteen malariaa kohtaan eikä haittavaikutuksia ilmennyt. III vaiheen tutkimukset ovat jo käynnissä ja tuloksia odotetaan loppuvuodesta. Tutkimuksissa selvitetään rokotteen tehoa sairastuvuuden määrän ja sairaustapausten vakavuuden vähentämisessä 600 pikkulapsen aineistossa.

Avoin artikkeli Ajan­kohtai­sta 9/1994 Kommentteja
Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030