Kotkassa haluttiin palvella paremmin

- Olemme täällä Kotkan seudulla pohtineet jo useamman vuoden, miksi terveyspalvelujen kysyntä ylittää jatkuvasti tarpeen. Vaikka saisimmekin lisää lääkäreitä, ei vastaanottoaikojen lisääminen olisi mikään oikea ratkaisu. Ihmisten arjessa on tapahtunut sellaisia muutoksia, ettei sen muutokseen synnyttämiin ongelmiin riitä pääsy lääkärin tai sairaanhoitajan vastaanotolle, miettii Kotkan kaupungin terveysjohtaja Jukka Mattila. Kysymys Kotkassa kuuluikin: Miksi nykyajan ihmiset tulevat kerta toisensa jälkeen yhä pienempien pulmien kanssa lääkärin vastaanotolle?

Avoin artikkeli Ajan­kohtai­sta 41/2003 Kommentteja

Kardiologit: Suomessa oltava varaa hoitaa sydänpotilaat hoitosuositusten mukaan

Syitä on monia. Lääkärit eivät tunne kunnolla hoitosuosituksia, koska eivät ole päässeet riittävästi jatkokoulutukseen. Terveydenhuollon kustannuspaineet ovat estäneet hoitoverkoston rakentamista. Mäkijärvi kuitenkin siteeraa tutkimuksia, jotka ovat osoittaneet suositusten mukaan hoitamisen tulevan lopulta halvemmaksi. Alusta saakka hyvin hoidettu sydänkohtauspotilas välttyy yleensä lisähoitojaksoilta ja uusintatoimenpiteiltä.

Avoin artikkeli Ajan­kohtai­sta 10.10.2003 Kommentteja

Rauhoittavasti vaikuttava lääkitys yleinen kotona asuvilla ikäihmisillä

Lääketieteen lisensiaatti Tarja Linjakumpu jakoi väitöskirjaansa varten kaikki Suomessa avohoidossa käytettävät noin tuhat lääkettä neljään ryhmään niiden rauhoittavuuden perusteella. Rauhoittavasti tai väsyttävästi vaikuttavia lääkkeitä käytti peräti 40 prosenttia kotona asuvista ikäihmisistä, joilla oli lääkitys. Valtaosa ikäihmisistä lääkitystä käyttikin, vain 12 prosenttia tutkituista ei käyttänyt lainkaan lääkkeitä.

Avoin artikkeli Ajan­kohtai­sta 10.10.2003 Kommentteja

Sydänliitto: Ehkäisy unohtui

Suomen Sydänliitto kritisoi kovin sanoin työn alla olevan lääkekorvausuudistuksen linjauksia. Syyskuun lopulla tekemässään muistiossa Sydänliitto katsoo uudistyössä unohdetun ennaltaehkäisevän lääkehoidon merkityksen. Jos lähtökohtana on vain hillitä lääkekulujen kasvua, rajoittaa se Sydänliiton mielestä järkevään lopputulokseen pääsemistä. Korvausuudistuksessahan monet nimenomaan sydän- ja verisuonitautien ehkäisyyn tarkoitetut lääkkeet putoaisivat alempiin korvausluokkiin.

Avoin artikkeli Ajan­kohtai­sta 40/2003 Kommentteja

Glargininsuliini erityiskorvattavaksi tyypin 1 diabeteksessa

Glargininsuliini on hyväksytty erityiskorvattavaksi lääkkeeksi tyypin 1 diabeteksen hoidossa marraskuun alusta lähtien. Jotta potilas saisi erityiskorvauksen, lääkkeen määräävän lääkärin on tehtävä lääkemääräykseen merkintä Tyypin 1 diabetes tai lyhyesti DM 1. Lisäksi potilaalla on luonnollisesti oltava diabeteksen erityiskorvausoikeus. Asiasta kerrotaan Kansaneläkelaitoksen lääkäreille lähettämässä kirjeessä, jonka liitteenä erityiskorvattavuuksia koskeva tuore valtioneuvoston asetus on.

Avoin artikkeli Ajan­kohtai­sta 40/2003 Kommentteja

Pohjois-Savon lääkäriyhdistyksen palkinnot Kaarnirannalle ja Turuselle

Pohjois-Savon lääkäriyhdistys julkisti Martti Hämäläisen nimeä kantavan nuoren tutkijan palkinnon ja Vuoden lääkäri -palkinnon saajat Itä-Suomen lääketiedetapahtumassa viime viikolla. Lääketieteen tohtori Kai Kaarniranta sai Martti Hämäläisen palkinnon ja Vuoden lääkäri -palkinto myönnettiin ortopedian ja traumatologian erikoislääkäri Veli Turuselle. Molempien palkintojen arvo on 5 000 euroa.

Avoin artikkeli Ajan­kohtai­sta 40/2003 Kommentteja

Rintaimplantin hankkineilla on kolminkertainen itsemurhariski Sydänkuoleman riski puolestaan hyvin pieni

Kosmeettisista syistä rintaimplanttileikkauksiin hakeutuvien naisten psyykkisen ja fyysisen terveydentilan selvittäminen on erittäin tärkeää. Näiden naisten riski kuolla itsemurhaan on tuoreessa tutkimuksessa todettu kolminkertaiseksi keskimääräisväestöön verrattuna. Toisaalta sydänperäisen kuoleman riski on huomattavasti keskivertoa pienempi.

Ulla Järvi

Avoin artikkeli Ajan­kohtai­sta 40/2003 Kommentteja
Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030