Lääkäriliiton toiminnanjohtaja Markku Äärimaa: Poikien ympärileikkaukset eivät kuulu julkiselle terveydenhuollolle

Yliopistosairaalat saivat sosiaali- ja terveysministeriöltä ja Kuntaliitolta maaliskuun alussa ohjauskirjeen, jossa toivotaan, että poikien ympärileikkaukset niitä haluaville tehtäisiin julkisessa terveydenhuollossa. Kirjeessä sanotaan myös, että lääkäreillä on eettisen vakaumuksensa perusteella oikeus kieltäytyä tekemästä leikkausta. Suomessa tehdään tällä hetkellä arviolta noin 100 poikien ei-lääketieteellistä ympärileikkausta vuodessa. Kaikki uskonnollisilla perusteilla sairaaloissa suoritetut ympärileikkaukset on tehty islaminuskoisille, sillä juutalaisyhteisössä omat lääkärit tekevät ympärileikkaukset hygieenisissä oloissa.

Ulla Toikkanen

Avoin artikkeli Ajan­kohtai­sta 13/2003 Kommentteja

Koronavirus toinen ehdokas SARS:n aiheuttajaksi

Kaakkois-Aasiasta käynnistyneen keuhkokuume-epidemian aiheuttajaa etsitään yhä. Viime viikolla Hongkongissa potilasnäytteistä löytyi paramyksoryhmän virus, jota pidettiin todennäköisenä SARS:n (severe acute respiratory syndrome) aiheuttajana. Nyt kuvaa muuttaa toinen ehdokas, koronavirus, jonka CDC:n tutkijat ovat löytäneet näytteistä. Viruksia on löytynyt näytteistä yhdessä tai erikseen, eikä vieläkään tiedetä, aiheuttaako taudin jompikumpi vai molemmat yhdessä tai peräkkäin. Kumpaakaan virusta ei ole pystytty tunnistamaan tarkemmin, ja niitä pidetäänkin mahdollisesti uusina muotoina.

Avoin artikkeli Ajan­kohtai­sta 13/2003 Kommentteja

Lääkärien ja hoitajien työnjakoa kehitetään

Lääkärien ja hoitajien työnjakoa kehitetään useissa hankkeissa eri puolilla Suomea. Kansallisen terveysprojektin määrärahoista myönnettiin maaliskuussa hankerahoitusta yli kymmenelle hankkeelle, jotka käsittelevät terveydenhuollon eri ammattiryhmien välistä työnjakoa. Työnjakoa kehitetään esimerkiksi Jyväskylässä, Outokummussa, Ylivieskan seudulla sekä Etelä-Pohjanmaan ja Kainuun sairaanhoitopiireissä.

Suvi Sariola

Avoin artikkeli Ajan­kohtai­sta 13/2003 Kommentteja

Koronavirus toinen ehdokas SARS:n aiheuttajaksi

WHO:lle on raportoitu helmikuusta lähtien noin 500 todennäköistä tautitapausta 12 maasta. Eniten sairastuneita, noin 300, on Hongkongissa, jossa tauti on levinnyt useaan sairaalaan. Vietnamissa ja Singaporessa epidemia on ilmeisesti saatu hallintaan, sillä uusia tapauksia ilmenee yhä vähemmän. Tautiin on kuollut 17 ihmistä. Kiinassa Guangdongin maakunnassa aiemmin ilmenneen epidemian yhteyttä nykyiseen selvitetään yhä.

Avoin artikkeli Ajan­kohtai­sta 27.3.2003 Kommentteja

Muuntokoulutus ei täytä direktiivin vaatimuksia

Kysymys terveyspalvelujen korkean laatutason turvaamisesta nousi kaikkien maiden kommenteissa kaikkein keskeisimmäksi. Lääkärikoulutuksessa on toteutettu poikkeusjärjestelyjä mm. Englannissa. Tässä, kuten ei missään muussakaan esille tulleessa ja jo totutetussa koulutusohjelmassa ei kuitenkaan ole poikettu EU:n lääkäridirektiivin 93/16/EEC tiukoista määräyksistä. ”Suomen mallin” nähtiin jättävän selvästi täyttämättä direktiivin asettamat kriteerit kolmessa kohtaa. Muuntokoulutus ei täytä direktiivin vaatimuksia lääkärikoulutuksen minimilaajuudesta sen pituuden (6 vuotta) eikä sen laajuuden (5 500 tuntia) osalta. Esitetty koulutusmalli kohtelisi koulutukseen hakeutuvia eriarvoisesti.

Avoin artikkeli Ajan­kohtai­sta 27.3.2003 Kommentteja

Keuhkokuume-epidemian luonne hahmottuu vähitellen Paramyksovirus todennäköinen SARS:n aiheuttaja

Kaakkois-Aasiassa käynnistynyt vakavien hengitystieinfektioiden epidemia on saanut Maailman terveysjärjestön WHO:n hälyttämään terveysviranomaiset kaikkialla maailmassa valmiuteen. Viime viikkoina SARS-tapauksia (severe acute respiratory syndrome) on raportoitu Vietnamista, Hongkongista ja Singaporesta sekä näiltä alueilta palanneilta matkailijoilta mm. Kanadasta. Oireisia matkailijoita on lisäksi sairaalaseurannassa useissa maissa, myös Suomessa.

Marianne Jansson

Avoin artikkeli Ajan­kohtai­sta 12/2003 Kommentteja
Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030