Muuttaako bisnes-henkisyys imagoa ja markkinointia?

– Olen hiukan skeptinen sen suhteen, mitä tällainen ”raaka bisnes” vaikuttaa yksityisen terveydenhuollon imagoon. Liikeyrityksiähän lääkäriasemat ovat olleet tähänkin asti, mutta näin selvä liiketaloudellisuus kuin tähän fuusioon liittyy, koetaan Suomessa vielä ehkä vieraana, arvioi kemiläisen Länsi-Pohjan Lääkärikeskuksen toimitusjohtaja, LKT Aarne Pasanen Mehiläisen ja Tohtoritalon fuusiohanketta. Pasanen on myös Lääkärikeskusten Yhdistyksen hallituksessa. Häntä arveluttaa, että suuryritystä tulevat johtamaan terveydenhuollon asiantuntijoiden sijasta liikemiehet. – Pelkään, että esimerkiksi terveyspalvelujen markkinointi muuttuu, kun määräysvalta siirtyy liikemiehille. Minun mielestäni tästä olisi syytä keskustella. Tähän asti yksityisen sektorin markkinointi on pysynyt pääosin asiallisena eikä myöskään markkinahenkiselle tarjouslinjalle ole lähdetty. – Yksityissektorilla on myös pyritty kattavaan palvelujen tarjontaan, vaikkeivät kaikki palvelut olisikaan kovin tuottoisia. Saavatko tarjonnassa nyt etusijan parhaiten tuottavat palvelut, Pasanen kysyy. – Yksityissektorin yleiset näkymät ovat Suomessa kohtuullisen hyvät. Julkinen terveydenhuoltojärjestelmä on suurissa vaikeuksissa, joten uskon, että yksityissektorin volyymi kasvaa, vaikkakaan ei mitenkään räjähdysmäisesti. Tämän fuusion myötä kilpailu kovenee, mutta jos yksityisten palvelujen hyvä taso säilyy ja volyymi sitä myöten kasvaa, yhä useampi lääkäri voi toisaalta saada yksityissektorilta työpaikan.

Avoin artikkeli Ajan­kohtai­sta 20.10.2000 Kommentteja

Haaste tulevaisuuden päättäjille: Vanhuspalvelujen tarve kasvaa voimakkaasti seuraavan 10 vuoden aikana

Invalidiliitto ja eduskunnan vammaisasiain yhteistyöryhmä järjestivät eduskunnassa seminaarin, jossa pohdittiin mm. ikäihmisten kuntoutuspalveluja. Suomalaisista on yli 65-vuotiaita lähes 800 000 henkilöä. Väestön ikääntyminen on Suomessa seuraavalla viisivuotiskaudella nopeampaa kuin missään muussa EU-maassa tai Yhdysvalloissa. Yli 75-vuotiaista henkilöistä yhdeksällä kymmenestä on jokin toimintakykyä heikentävä vamma tai pitkäaikaissairaus.

Ulla Toikkanen

Avoin artikkeli Ajan­kohtai­sta 40/2000 Kommentteja

Neljännes lääkkeistä käytössä 25 vuotta sitten

– Ensimmäisen Pharmaca Fennican lääkkeistä neljännes on yhä käytössä. Yksin uusia vaikuttavia aineita on tullut 25 vuodessa peräti yli 300. Aloitin itse tuolloin lääkärin uraani, ja nyt tyttäreni on samassa tilanteessa. Lääkearsenaali on meillä täysin erilainen, vertasi sisätautien ylilääkäri Pertti Mustajoki. Tutkimustiedon myötä myös lääkkeiden annostelu ja käyttö on kehittynyt.

Avoin artikkeli Ajan­kohtai­sta 13.10.2000 Kommentteja

Koulujen huumetestauksessa oikeusturvaongelmia

Huomion kohteena on sekä menettely huumetestejä järjestettäessä että pelkän positiivisen testituloksen perusteella määrätyt kurinpitorangaistukset. Oikeuskanslerinvirasto otti testauskäytäntöjen lainmukaisuuden oma-aloitteisesti tutkittavakseen, kun julkisuuteen oli tullut tietoja Lohjan ammattioppilaitoksessa tehdyistä huumetesteistä, joissa kiinnijääneet oppilaat erotettiin koulusta kuukaudeksi. Testit olivat vapaaehtoisia, mutta niistä kieltäytyneet joutuivat selvittämään asiaa oppilashuoltoryhmän ja huoltajansa kanssa.

Avoin artikkeli Ajan­kohtai­sta 13.10.2000 Kommentteja

Kunnallisvaalit ovat terveysvaalit Savonlinnassa vaadittiin lääkintöhallitusta takaisin

- Itä-Suomesta häviää joka vuosi yhden pienen kunnan kokoinen väkimäärä. Totta kai se tuntuu kuntien kukkaroissa, kun veronmaksajat katoavat ja vanhukset jäävät! totesivat lääkärit Savonlinnassa. Lääkäriliiton paikallisosaston järjestämä tiedotustilaisuus terveyspalvelujen tulevaisuudesta kunnallisvaalien alla sai lääkärit puheliaiksi - ja kärjekkäiksi.

Ulla Järvi

Avoin artikkeli Ajan­kohtai­sta 39/2000 Kommentteja

Suomalais-pietarilainen yhteistyöseminaari: Tartuntatautialan yhteistyön painopisteet valittu oikein

Suomalais-pietarilaisella yhteistyöllä on pitkät perinteet jo historiallisten ja maantieteellisten tekijöiden takia. Yhteistyön edellytyksiä vahvistaa suomalaisen lääkärikunnan Venäjä-osaaminen. Suomessa työskentelee tällä hetkellä noin 180 entisessä Neuvostoliitossa koulutettua lääkäriä, joilla on kielitaitoa ja Venäjän paikallistuntemusta. Yhteistyö Suomen ja Venäjän välillä koetaan erityisesti tartuntatautien ehkäisyn osalta välttämättömäksi. Venäjällä rekisteröitiin virallisesti lähes 15 500 HIV-tapausta vuonna 1999. Tämän vuoden heinäkuun alussa HIV-tapauksia oli rekisteröity 20 500, mutta todellisuudessa HIV-tartuntoja on huomattavasti virallisia lukuja enemmän.

Avoin artikkeli Ajan­kohtai­sta 39/2000 Kommentteja

Aikuistyypin diabeetikoita on hoidettava laaja-alaisesti

Tyypin 2 eli aikuistyypin diabetesta ei enää voi pitää vain ruokavaliohoitoisena lievänä sokeritautina, sillä tutkimukset ovat osoittaneet taudin vakavuuden nimenomaan valtimosairautena. Hoidossa on puututtava laaja-alaisesti sekä hyperglykemiaan että valtimotaudin riskitekijöihin. Suomen Endokrinologiyhdistyksen syyskuun lopussa järjestämillä Endopäivillä käsiteltiin aikuistyypin diabeetikoiden hoidon näkymiä.

Marianne Jansson

Avoin artikkeli Ajan­kohtai­sta 39/2000 Kommentteja
Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030