HUS sai 18 miljoonaa lasten ja nuorten psykiatriaan

Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirille on myönnetty lähes 18 miljoonaa markkaa lasten ja nuorten psykiatrisiin palveluihin. Muille sairaanhoitopiireille myönnettiin jo aikaisemmin keväällä niiden osuudet vuoden 2000 talousarvioon varatuista 70 miljoonasta markasta. HUS:lta sosiaali- ja terveysministeriö kuitenkin pyysi uuden hakemuksen, koska alkuperäisen hakemuksen katsottiin painottuvan liikaa erikoissairaanhoitoon.

Avoin artikkeli Ajan­kohtai­sta 20/2000 Kommentteja

Juhana E. Idänpään-Heikkilä Lääketieteen tiedejärjestöjen kansainvälisen neuvoston pääsihteeriksi

WHO ja UNESCO perustivat Neuvoston vuonna 1948 kehittämään ihmiseen kohdistuvien lääketieteellisten tutkimusten eettisiä, tieteellisiä ja ihmisoikeussäännöksiä. Neuvosto työskentelee myös lääketurvallisuuden parantamiseksi. HIV ja AIDS leviävät kehitysmaissa nopeasti, geeniteknologinen tutkimus samoin kuin lääketutkimus kansainvälistyvät ja ihmiseen kohdistuva lääketieteellinen tutkimus hakeutuu yhä enemmän mm. kehitysmaihin, joissa kustannukset ovat vähäiset. Tämän vuoksi Neuvosto on luonut eettisiä säännöksiä ja tutkimusohjeistoja, jotka ottavat huomioon eri kulttuureista, uskonnoista ja perinteistä johtuvat erot, ja siten voidaan ihmiseen kohdistuvassa tutkimuksessa noudattaa kaikkialla mm. YK:n ihmisoikeuksien periaatteita. Idänpään-Heikkilän toimipaikka tulee olemaan Neuvoston päämajassa Genevessä.

Avoin artikkeli Ajan­kohtai­sta 26.5.2000 Kommentteja

Terveyspalvelujen kehitystyön vauhti vaihtelee alueittain: Terveydenhuolto 2000-luvulle -ohjelmasta ensimmäisen vuoden väliarvio

Valtakunnallisessa Terveydenhuolto 2000-luvulle -kehittämisohjelmaan kirjattiin 23 alueellisesti toimeenpantavaksi osoitettua tavoitetta. Ensimmäisen vuoden väliarviossa todetaan, että kehittämistyö on lähtenyt käyntiin eri puolilla maata hieman eri tavoin. Tosin ongelmat ja lähtökohdatkin ovat olleet erilaiset.

Ulla Järvi

Avoin artikkeli Ajan­kohtai­sta 19/2000 Kommentteja

Ylläpitohoito Suomeenkin Metadonihoito kaikkiin keskussairaaloihin

Heroinistien ylläpitohoito aiotaan ottaa käyttöön Suomessakin. Ylläpitohoito, samoin kuin vieroitus- ja korvaushoitokin, voitaisiin aloittaa kaikissa keskussairaaloissa ja Järvenpään sosiaalisairaalassa. Sosiaali- ja terveysministeriön parhaillaan lausuntokierroksella olevassa asetusluonnoksessa pyritään myös sujuvoittamaan huumausaineiden käyttäjien jatkohoitoa.

Suvi Sariola

Avoin artikkeli Ajan­kohtai­sta 19/2000 Kommentteja

Juhana E. Idänpään-Heikkilä Lääketieteen tiedejärjestöjen kansainvälisen neuvoston pääsihteeriksi

Lääketieteen tiedejärjestöjen kansainvälinen neuvosto (Council for International Organizations of Medical Sciences, CIOMS) on kutsunut pääsihteerikseen professori Juhana E. Idänpään-Heikkilän. YK:n alaiseen Tiedejärjestöjen Kansainväliseen Neuvostoon kuuluu yli sata tiedejärjestöä. WHO ja UNESCO perustivat Neuvoston vuonna 1948 kehittämään ihmiseen kohdistuvien lääketieteellisten tutkimusten eettisiä, tieteellisiä ja ihmisoikeussäännöksiä. Neuvosto työskentelee myös lääketurvallisuuden parantamiseksi. HIV ja AIDS leviävät kehitysmaissa nopeasti, geeniteknologinen tutkimus samoin kuin lääketutkimus kansainvälistyvät ja ihmiseen kohdistuva lääketieteellinen tutkimus hakeutuu yhä enemmän mm. kehitysmaihin, joissa kustannukset ovat vähäiset. Tämän vuoksi Neuvosto on luonut eettisiä säännöksiä ja tutkimusohjeistoja, jotka ottavat huomioon eri kulttuureista, uskonnoista ja perinteistä johtuvat erot, ja siten voidaan ihmiseen kohdistuvassa tutkimuksessa noudattaa kaikkialla mm. YK:n ihmisoikeuksien periaatteita. Idänpään-Heikkilän toimipaikka tulee olemaan Neuvoston päämajassa Genevessä.

Ulla Toikkanen

Avoin artikkeli Ajan­kohtai­sta 19/2000 Kommentteja

Hormonihoidon takia tihentynyt rintakudos viestii syöpävaarasta

Barret-Connorin mielestä estrogeenihoidon ja rintasyövän riskin arvioinnissa käytetty aikaväli on tutkimuksissa ollut liian lyhyt. Hormonihoidon pidentäminen suurentaa rintasyövän vaaraa. Riski on suurempi kuin normaalisti vielä kymmenen vuoden kuluttua viimeisestä käytöstä. Hänen mukaansa hormonihoidon ja rintasyövän yhteys ei näy ennen kuin noin viisi vuotta on kulunut. Riski on myös erilainen eri naisilla. Ylipaino ja runsas alkoholinkäyttö lisäävät riskiä. Barret-Connor ei sen sijaan usko estrogeenihoidon ehkäisevän sydän- ja verisuonisairauksia.

Avoin artikkeli Ajan­kohtai­sta 19.5.2000 Kommentteja

Hammashoidon uudistusta valmistellaan

Suunnitelmissa on poistaa sairausvakuutuslaista nykyinen hammashoidon korvausten saamisen ikäraja siten, että vuoden 2001 alusta korvausten piiriin kuuluisivat vuonna 1942 ja sen jälkeen syntyneet ja lokakuussa 2002 koko väestö. Korvaustaso laskisi hieman, mutta pysyisi tasossa lääkärinpalkkioiden korvausten kanssa; laskennallinen korvaus olisi 60 % taksasta, todellinen korvaus 40 %, kun se nykyään on 45 %. Ikärajat on tarkoitus poistaa myös kuntien järjestämästä hammashoidosta. Nykyään hammashoidosta noin puolet toteutuu terveyskeskuksissa, mutta tilanne vaihtelee kunnittain suuresti. Suomen Hammaslääkäriliiton toiminnanjohtaja Matti Pöyry korostaa, että perushammashoidon järjestämiseen tarvitaan sekä terveyskeskuksia että yksityisvastaanottoja.

Avoin artikkeli Ajan­kohtai­sta 19.5.2000 Kommentteja
Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030