Ylpön kannu -palkinto Kari Launialalle

Varsinaisen leipätyönsä Kari Launiala on tehnyt lastentautien erikoislääkärinä. Hän on mm. ensimmäinen Kuopion yliopiston lastentautiopin professori, virassa 1975-97. Launiala sai tehtäväkseen rakentaa kokonaisen uuden klinikan ja nostamaan sen yliopistotasoiseksi sekä käynnistämään lastentautiopin opetuksen Kuopion yliopistossa. Vähitellen käynnistettiin myös lastentautien tieteellinen tutkimus. Launialan oma tutkimustyö on kohdistunut lasten ruoansulatuskanavan sekä aineenvaihduntasairauksien tukimukseen.

Avoin artikkeli Ajan­kohtai­sta 24.3.2000 Kommentteja

Sairaana pitäisi olla mahdollisuus äidinkieleen

Suomen Kuntaliitossa on kehitetty työväline, jolla mitataan hoidon laatua potilaan omalla äidinkielellä. Laadun varmistuksen mittarin kehitti Kuntaliiton projekti “Äidinkieli hoitoalan laatutekijänä”. Työväline on kolmiosainen ja koostuu kolmesta kyselykaavakkeesta. Työyksikkö voi suorittaa itsearviointia, potilaille voidaan antaa arviointikaavake tai ulkopuolisilla voidaan teettää arviointi. Kyselykaavakkeita voi käyttää erilisinä tai yhdessä, kun halutaan mitata, miten hoito potilaan äidinkielellä yksikössä toteutuu.

Avoin artikkeli Ajan­kohtai­sta 24.3.2000 Kommentteja

Lapin keskussairaalan kaikki radiologit irtisanoutuivat

– Neuvottelimme sairaalan johdon kanssa säteilyvapaan menetyksen kompensoinnista, mutta viime perjantaina meille ilmoitettiin, ettei se ole mahdollista. Kun neuvotteluyhteys katkesi, radiologit tekivät omat johtopäätöksensä, kertoi radiologian ylilääkäri Mikko Koivisto Lapin keskussairaalasta keskiviikko-aamuna. Hänen mukaansa neuvotteluja ollaan valmiit kuitenkin jatkamaan. Lääkäreillä on kuukauden irtisanomisaika.

Avoin artikkeli Ajan­kohtai­sta 24.3.2000 Kommentteja

Ruotsiin haetaan lääkäreitä ulkomailta Lääkärijärjestöt eivät lähtisi merta edemmäs kalaan

Ruotsissa Länsi-Götanmaalla sijaitsevassa Skaraborgissa on perusterveydenhuollon lääkäripulaan haettu helpotusta lääkärien liikatuotannosta tunnetusta Espanjasta. Maakäräjät julkaisivat espanjalaisessa lehdessä hakuilmoituksen, ja paristasadasta hakijasta valittiin kymmenen yleislääkäriä kahden vuoden sijaisuussopimuksella terveyskeskuksiin. Kalmarin läänissä puolestaan maakäräjät hakevat noin 50 vapaaseen erikoislääkärinvirkaan paikkaajia Puolasta. Maakäräjät ovat perustaneet tarkoitukseen erityisen rekrytointiyrityksen.

Avoin artikkeli Ajan­kohtai­sta 10/2000 Kommentteja

Transseksuaalien hoito ehdotetaan keskitettäväksi

Työryhmä on tehnyt transseksuaalien tutkimusta ja hoitoa koskevan hoitosuosituksen. Lainsäädäntömuutosten osalta ryhmän lähtökohtana on, että Suomeen luodaan menettely transseksuaalisen henkilön sukupuolen vahvistamiselle. Näin transseksuaalilla olisi oikeus määrätyin edellytyksin saada viranomaiselta päätös, että hän kuuluu biologiseen sukupuoleensa nähden vastakkaiseen sukupuoleen. Suomessa arvioidaan olevan 200–300 transseksuaalia.

Avoin artikkeli Ajan­kohtai­sta 17.3.2000 Kommentteja

Unkarin lääkärit odottavat talouden kohenemista

– Unkarilaisilla on samanlaisia sairauksia kuin suomalaisilla, vertaa kotimaansa lääkärien työhuolia Unkarin Lääkäriliiton varapuheenjohtaja tri. Istvan Szilvast. Hän vieraili Suomessa helmikuussa Suomen Lääkäriliiton 90-vuotisjuhlan yhteydessä. Unkarissa sydän- ja verisuonisairauksien kuolleisuusluvut ovat maailman korkeimmat, erityisesti 45–55-vuotiaiden miesten ikäluokassa. Myös itsemurhakuolleisuus on on maailman korkeimpia.

Avoin artikkeli Ajan­kohtai­sta 17.3.2000 Kommentteja

Migreenitietoutta kampanjalla

Kyselyn mukaan suurella osalla terveyskeskuslääkäreistä on ollut jonkinlaisia ongelmia migreenin tunnistamisessa. Suomen Migreeniyhdistyksen jäsentutkimuksessa vuosi sitten neljännes vastaajista kertoi, että heidän migreeniään oli pitkään hoidettu tavallisena päänsärkynä. Potilaat myös valittivat, että lääkärit ovat vähätelleet heidän sairauttaan. Tuoreeseen kyselyyn vastanneet terveyskeskuslääkärit eivät tähän välttämättä usko vaan arvelevat kommunikaatio-ongelmia syyksi mielikuvaan. Diagnostiikkaa saattaa hankaloittaa sekin, että potilas voi kärsiä sekä migreenistä että jännityspäänsärystä.

Avoin artikkeli Ajan­kohtai­sta 17.3.2000 Kommentteja
Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030